Hyvä metsänhoito on ilmastoteko

Kotimetsä

  • Leader-k60px
  • Pirityiset-k60px
  • Rieska-k60px
  1. Etusivu
  2. Projektitoiminta
  3. Kotimetsä
  4. Esittely

EsittelyKotimetsa150px

"Kotimetsä on metsäpalsta, jolla on joku merkitys meille. 
Se voi olla ihan oma metsä, sukulaisen omistama tai lähellä sijaitseva metsäkuvio.
Hanke pyrkii viestimään metsänomistajille sekä lapsille ja nuorille,
että hyvä metsänhoito on ilmastoteko."


Suomalaiselle metsätaloudelle ainutlaatuista on perhemetsätalous. Lähes puolet metsänomistajista on eläkeläisiä ja usein nuoremmat eivät ole kovin kiinnostuneita metsänomistajuudesta. Uutiset erilaisista äärimmäisistä luonnonilmiöistä ja -katastrofeista voivat aiheuttaa etenkin lapsissa ja nuorissa ilmastoahdistusta. Nykyiset ja tulevat metsänomistajat voivat kuitenkin omilla valinnoillaan vaikuttaa mm. hiilensidontaan ja tätä kautta ehkäistä ilmastonmuutosta. Hyvä metsänhoito on myös ilmastoteko.

Kotimetsä-hankkeen tavoitteena on lisätä lasten ja nuorten sekä metsänomistajien tietoisuutta metsien merkityksestä ilmastonmuutoksen torjunnassa sekä kertoa käytännön toimenpiteistä, joita metsänomistajat voivat tehdä ilmaston hyväksi. Lisäksi pyritään lisäämään lasten ja nuorten kiinnostusta ja positiivista asennetta metsien hoitoa kohtaan ja näin vähentämään mahdollista ilmastoahdistusta.

Hankkeen hakijana toimii Metsänhoitoyhdistys Keskipohja ry ja osatoteuttajana Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä. Hanke toimii Mhy Keskipohjan alueella Keski-Pohjanmaalla sekä Himangalla Pohjois-Pohjanmaalla. Toteutusaika on 1.5.2020-31.3.2022 ja kokonaisbudjetti n. 65 000 €.

 

Pitkospuut
 
  • MhyKeskipohja-k60px
  • Kpedu-k50px