Ajankohtaista

Opiskele teknistä piirtämistä aikuiskoulutuksessa

10.12.2015 klo 09:35
Tammikuussa 2016 alkaa ensimmäistä kertaa alkaa Keski-Pohjanmaan aikuiskoulutuksessa teknisen suunnittelun perustutkinto, josta valmistutaan suunnitteluassistentiksi.

Teknisen suunnittelijan perustutkintoTammikuussa 2016 alkaa ensimmäistä kertaa alkaa Keski-Pohjanmaan aikuiskoulutuksessa teknisen suunnittelun perustutkinto, josta valmistutaan suunnitteluassistentiksi.

- Kentällä on tarvetta teknisen suunnittelun osaajista. Työnkuva voi olla monipuolinen, kertoo toimialan päällikkö Mika Väisälä.

Väisälä suosittelee koulutusta erityisesti 3D-mallinnuksesta, CAD-piirtämisestä ja visualisoinnista kiinnostuneille. Suunnitteluassistentin koulutus on päiväkoulutusta.

- Työllistyä voi eri aloille, vaikka  tekemään konesuunnitelmia, tilasuunnitelmia tai rakennesuunnitelmia, Väisälä sanoo.

Esimerkiksi keittiösuunnitelmia tekevälle koulutus on hyvä. Suunnitteluassistentteja työllistävät suunnittelu-, insinööri- ja arkkitehtitoimistot sekä eri teollisuuden alat. Myös julkisen sektorin suunnittelutoimistot tarvitsevat teknisen suunnittelun ammattilaisia.

Lue lisää koulutuskortilta >>