Ajankohtaista

TIEDOTE: Kansanopisto kunnioittaa moniarvoisuutta

8.12.2016 klo 14:56
Keski-Pohjanmaan kansanopiston tarjonnassa ovat olleet täydentävät hoitomuodot jo 90-luvulta lähtien.  
 
Keski-Pohjanmaan kansanopisto on Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymään kuuluva kansanopisto, jonka toiminta perustuu lakiin vapaasta sivistystyöstä. Vapaan sivistystyön tarkoituksena on järjestää elinikäisen oppimisen periaatteen pohjalta yhteiskunnan eheyttä, tasa-arvoa ja aktiivista kansalaisuutta tukevaa koulutusta. Vapaana sivistystyönä järjestettävän koulutuksen tavoitteena on edistää ihmisten monipuolista kehittymistä, hyvinvointia sekä kansanvaltaisuuden, moniarvoisuuden, kestävän kehityksen, monikulttuurisuuden ja kansainvälisyyden toteutumista. Vapaassa sivistystyössä korostuu omaehtoinen oppiminen, yhteisöllisyys ja osallisuus. kansanopisto
- Vapaan sivistystyön koulutukset saavat myös valtionavustusta, mutta sen rahoitusmuoto poikkeaa ammatillisen koulutuksen valtionavusta ja siinä myös opiskelija maksaa omavastuuosuuden, muistuttaa koulutusyhtymän johtaja Liisa Sadeharju. 
- Monihan on saanut ammatin. Meiltä valmistuneet jäsenkorjaajat ja luontaishoitajat ovat löytäneet työtä alaltaan ja heistä on tullut veronmaksajia, toteaa aikuiskoulutuspäällikkö Salla Lillhonga. 
Täydentävän hoitomuodon koulutuksiin osallistuu vuosittain yksi prosentti Keski-Pohjanmaan kansanopiston opiskelijoista, mutta koska koulutukset ovat pitkiä, niin opintoviikkoina täydentävien hoitomuotojen koulutukset ovat 10 prosenttia kansanopistossa suoritetuista opinnoista. 
- Pidän arvossa ja luotan kansanopiston koulutuksiin, koska ne tehdään yhteistyössä valtakunnallisten yhteisöjen toimijoiden kanssa. Tällä taataan laatu, luotettavuus ja vastuullinen tapa toimia tällä sektorilla, sanoo Sadeharju. 
Täydentävien hoitomuotojen tarjonta tuli kansanopistolle, kun 90-luvun puolivälin jälkeen tilanne yhteiskunnassa oli sellainen, että täydentävät hoitomuodot nostivat päätään. Valtakunnassa keskusteltiin, että kuka tällaista koulutusta voi järjestää. Tällöin todettiin, että vapaan sivistystyön rahoitus soveltuu kyseisten koulutusten järjestämiseen. 
Joka vuosi Keski-Pohjanmaan kansanopistolla järjestetään pitkiä koulutuksia: akupunktio, luontaishoitaja ja kalevalainen jäsenkorjaus. Kouluttajat ovat täydentävän hoitomuotonsa parhaita osaajia. Kansanopistolla koulutukset suunnitellaan yhteistyössä opiston ja kouluttajien kesken. Kaikkiin pitkiin koulutuksiin laaditaan opetussuunnitelma. Kaikki koulutukset eivät toteudu joka vuosi, tarjontaa kehitetään tarpeiden ja kysynnän mukaan.  
Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymällä on monipuolinen koulutustarjonta, jolla vastataan monipuolisiin koulutustarpeisiin. Kansanopiston tarjoamat täydentävien hoitojen koulutukset osaltaan tuottavat ihmisten hyvinvoinnin lisäämiseen tähtääviä palveluja. 
Kälviällä järjestetään myös maahanmuutajien kielikoulutuksia, kolmessa eri ryhmässä koulutusta kehitysvammaisille sekä erilaisia valokuvausalan koulutuksia.  
Kansanopisto kiittää Skepsis ry:tä saamastaan huomionosoituksesta.
 
Lisätietoja: Salla Lillhonga p. 044 7250 722 
 
Tarkennuksia aikaisempaan uutisointiin kansanopiston tarjonnasta:
- Keski-Pohjanmaan kansanopisto järjestää koulutuksia Kälviällä, ei kanta-Kokkolassa eikä Pietarsaaressa. 
- Kiinalaista lääketiedettä ei kansanopistolla järjestetä, mutta akupunktio on nelivuotinen koulutus.  
- Koululääketieteen perusteet kuuluu luontaishoitajien koulutukseen ja koulutus on 12 opintoviikon mittainen. Tämä koululääketiede on sosiaali- ja terveysalan koulutus ja kuuluu myös esimerkiksi hierojien ja kosmetologien koulutukseen. Sisällöltään koululääketieteen perusteisiin kuuluu tietoa anatomiasta ja tautiopista, eli perinteisestä lääketieteestä.