Prosessiteollisuuden perustutkinto, yhteishaku 2025
Tavoite
Prosessinhoitaja toimii prosessiteollisuuden tuotantotehtävissä, usein vuorotyössä. Työtehtäviin kuuluu prosessin valvontaa ja säätöä, prosessinäytteiden ottoa sekä huoltotöitä.
Prosessinhoitajana vastaat tiimissäsi itsenäisesti omasta vastuualueestasi. Työssä tarvitaan myös hyvää yhteistyö- ja kommunikointitaitoa yhteydenpidossa muihin toimijoihin.
Tutkinnon suoritettuasi voit toimia prosessinhoitajana mm. peruskemikaaleja valmistavassa teollisuudessa, metallien jalostuksessa ja rikastamoissa, öljynjalostuksessa ja biotuoteteollisuudessa, lääketehtaissa, vedenpuhdistamoissa, voimalaitoksissa ja selluteollisuudessa.
Kemianteollisuus on Suomen yksi suurimmista teollisuuden aloista. Kokkolan ja Pietarsaaren alueella sijaitsee merkittäviä kemianteollisuuden suuryrityksiä. Jatkuva kehittyminen takaa tulevaisuudessakin erilaisia, mielenkiintoisia työtehtäviä alan ammattilaisille. Alueemme hyviä tulevaisuudennäkymiä vahvistaa jatkuva panostus kemian alaan.
Kohderyhmä
Yhteishaku on tarkoitettu perusopetuksen ja valmentavan koulutuksen päättäville nuorille. Yhteishaussa voivat lisäksi hakea muut vailla toisen asteen tutkintoa olevat.
Prosessinhoitajan ammatti vaatii tekijältään matemaattisia valmiuksia, oma-aloitteisuutta, vastuullisuutta sekä huolellisuutta. Työssä auttaa kyky järjestelmälliseen ja pitkäjänteiseen toimintaan.
Alan voimakas kehittyminen luo mahdollisuuksia, mutta vaatii samalla myönteistä suhtautumista ja valmiutta jatkuvaan kouluttautumiseen.
Sisältö
Prosessiteollisuuden perustutkinto, prosessinhoitajan tutkintonimike on laajuudeltaan 180 osaamispistettä (osp). Tutkinto muodostuu ammatillisista tutkinnon osista (145 osp) sekä yhteisistä tutkinnon osista (35 osp).
Prosessinhoitajaksi opiskellessasi saat perustiedot matematiikasta, fysiikasta ja kemiasta. Opiskelet prosessien sekä niihin liittyvien laitteiden ja ohjausjärjestelmien toimintaa. Myös kunnossapitoon ja ympäristöasioihin liittyvät aiheet sekä työturvallisuus ovat opiskeltavia asioita. Opinnot sisältävät teoriaopintoja, verkko-oppimista sekä käytännön harjoituksia MinePro oppimisympäristössä.
Lisätietoja
Prosessinhoitajan tutkinto antaa jatko-opintokelpoisuuden. Jatko-opintomahdollisuuksia tarjoavat niin ammattikorkeakoulu kuin yliopistokeskus.
Sairaudet kuten astma tai tietyt allergiat saattavat rajoittaa työllistymismahdollisuuksia.
Lisätietoja koulutuksesta:
hakijapalvelut(at)kpedu.fi, p. 040 808 5010
Henkilökunnan sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi(at)kpedu.fi
Laajuus
180 ospAjankohta
7.8.2025 -31.5.2028Paikka
KokkolaOppilaitos
Keski-Pohjanmaan ammattiopistoHakeminen
Yhteishaussa 18.2. - 18.3.2025 Lisätietoja hakeutumisesta yhteishaun kauttaTutkinnon muut koulutukset
Yhteystiedot
Keski-Pohjanmaan ammattiopistoHakijapalvelut
Puhelin: 040 808 5010
Sähköposti: hakijapalvelut(a)kpedu.fi
Olli Rantala ja Tomi Jokela ovat tulevia prosessialan ammattilaisia. Molemmat ovat alanvaihtajia ja opiskelevat parhaillaan prosessiteollisuuden perustutkintoa.
Lue lisääKun Matias Kaunisvesi, Mika Lemponen ja Elina Niemi noin vuosi sitten hakeutuivat Keski-Pohjanmaan ammattiopiston ja TE-toimiston järjestämään prosessialan työvoimapoliittiseen koulutukseen, he eivät osanneet arvata, että työllistyminen olisi niinkin lähellä. Jokainen heistä, ja miltei kaikki luokkakavereistakin, saivat nimittäin suoraan valmistumisensa jälkeen astella töihin Kokkolan Suurteollisuusalueen yrityksiin.
Lue lisääMarko Ketolaista on haastateltu Kpedun lehteen kerran aiemminkin. Tuolloin Ketolainen oli hiljattain aloittanut prosessiteollisuuden perustutkinnon suorittamisen ja odotti innolla tulevia työssäoppimisjaksoja rannan tehtailla. Nyt, kaksi vuotta myöhemmin, tapaan Ketolaisen Boliden Kokkolan elektrolyysiosastolla, jossa hän työskentelee prosessinhoitajana.
Lue lisääKokkolalainen Camilla Sjövall kuunteli rannan tehtailla työskennelleiden tuttavien kokemuksia tarkalla korvalla. Sopivan sauman tullen hän haki ja pääsi opiskelemaan aikuiskoulutukseen prosessinhoitajaksi syksyllä 2014 ja valmistui uuteen ammattiin keväällä 2016.
Lue lisääSameli Tuohisto-Kokko (17) ja Lassi Salmela (17) opiskelevat toista vuotta prosessiteollisuuden perustutkintoa. Prosessinhoitajiksi keväällä 2017 valmistuvat Tuohisto-Kokko ja Salmela ovat molemmat kotoisin Kokkolasta.
Lue lisääLaboratorioalan perustutkintoa opiskelevat Ronja Sarin ja Nea Pitkäkangas pitävät kiinnostusta kemiaan, fysiikkaan ja matematiikkaan tärkeänä. Sarin (15) opiskelee ensimmäistä vuotta laborantiksi ja Pitkäkangas (18) kolmatta vuotta. Pitkäkangas suorittaa samaan aikaan myös ylioppilastutkintoa ammattilukiossa.
Lue lisääProsessialan kolmannen vuoden opiskelijat Jere Puikko ja Jesse Peltola päätyivät alalle erityisesti hyvien työllistymismahdollisuuksien takia, sillä kumpikin kertoo tiedostaneensa jo yhdeksännellä luokalla Kokkolan Suurteollisuusalueen tuomat mahdollisuudet.
Lue lisääMuut vastaavat koulutukset
HAKUAPUA!
Hakijapalvelut 040 808 5010
hakijapalvelut(a)kpedu.fi
INFO 040 808 5566
Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä
Närvilänkatu 8, 67100 KOKKOLA
Tiedustelut: info(at)kpedu.fi
Kirjaamo: kirjaamo(at)kpedu.fi