Alkoholilainsäädännön testi 10.3.2025

Tavoite

Ravintolan vastaavalle hoitajalle ja sijaiselle alkoholilain 21 b §:n 3 ja 4 momentissa tarkoitettu koe, jonka aiheina ovat ravintolassa tapahtuvan anniskelun keskeiset aiheet, ohjeet ja lainsäädäntö.

Alkoholilain 21 b §:n säännökset toteavat vastaavan hoitajan edellytyksistä seuraavasti:
"Kokemuksen kautta hankittu riittävä ammattitaito edellyttää vähintään kahden vuoden päätoimista työskentelyä alkoholijuomien anniskelussa ja ravitsemisalan oppilaitoksen antamaa todistusta siitä, että henkilö hallitsee alkoholijuomien anniskelua koskevat säännökset."

Kohderyhmä

Koe on tarkoitettu ravintolan vastaaville hoitajille tai sijaisille, sekä hotelli-, ravintola- ja cateringalan opiskelijoille.

Sisältö

Alkoholilainsäädännön testi, joka järjestetään testipäivänä Keski-Pohjanmaan ammattiopiston tiloissa klo 14.00.

Lisätietoja

Nykyisen lain aikana suoritettu anniskelupassi hyväksytään lähtökohtaisesti osoittamaan alkoholilain osaamista myös uuden alkoholilain aikana, eli jo suorittaneiden ei tarvitse uusia testiä 1.3.2018 jälkeen.

Lisätiedot: Jetro Sääskilahti puh. 040 807 3527

Kokeeseen ilmoittaudutaan Wilmassa tällä sivulla olevan painikkeen kautta.

Voit tarvittaessa ilmoittautua myös puhelimitse
p. 040 807 3527
tai sähköpostitse jetro.saaskilahti(at)kpedu.fi

Testimaksu maksetaan ammattiopiston infoon ennen testin alkua mikäli laskutuksesta ei ole erikseen sovittu testin järjestäjän kanssa. Henkilöllisyyden toteamista varten testiin on pakollista ottaa mukaan passi tai ajokortti. Kokeen läpäisseille postitetaan todistus.

Testi järjestetään oletuksena suomenkielisenä. Mikäli haluat tehdä testin ruotsiksi tai englanniksi, ilmoitathan siitä etukäteen.

Hinta 55,00e (sis. alv. 25,5%)

Yhteystiedot

Keski-Pohjanmaan ammattiopisto
Närvilänkatu 8, 67100 KOKKOLA


Hakijapalvelut

Puhelin: 040 808 5010

20-vuotiaalla Brita Koivistolla ja 17-vuotiaalla Laura Koskelalla on kokemusta ruoanlaitosta jo reilusti yli kymmenen vuoden ajalta. Kumpikin on lähtöisin isosta perheestä, ja keittiöhommat ovat siten tulleet tutuiksi jo pienestä pitäen. Koivisto muistelee tehneensä ensimmäistä kertaa ruokaa noin neljä- tai viisivuotiaana.

Lue lisää

Adele Kinnunen, 22, on työskennellyt helmikuusta 2018 lähtien maineikkaan huippuravintola Savoyn vuoromestarina. Hän valmistui ravintolakokiksi Keski-Pohjanmaan ammattiopistosta keväällä 2016. Kinnunen selviytyi arvostetun PRO-kisan ravintolan kokki -sarjan kärkikolmikkoon. Hän on myös voittanut ammattitaidon suomenmestaruuden ravintolakokkilajissa. Menestys on seurannut toistaan ja vieläpä lyhyessä ajassa. Missä mahtaakaan piillä Kinnusen menestysresepti?

Lue lisää

Kokkolalainen Anders Wentin kertoo olleensa aina utelias kokeilemaan uutta. Ehkä juuri siksi Wentin teki viime syksynä työurallaan täyskäännöksen. Oulun ruotsinkielisen yksityiskoulun rehtorina ja toiminnanjohtajana työskennellyt Wentin irtisanoutui ja lähti opiskelemaan kokiksi.

Lue lisää

Keväällä 2017 kokiksi hotelli-, ravintola- ja cateringalan perustutkinnosta valmistunut Samuel Lönnbäck nauttii, kun saa haastaa itseään.

Lue lisää

Jenna-Sofia Paananen Toholammilta ja Saija Anttila Himangalta opiskelevat viimeistä vuotta elintarvikealan perustutkintoa ja valmistuvat keväällä leipuri-kondiittoreiksi.  Leipuri-kondiittori on yksi elintarvikealan perustutkinnon kolmesta osaamisalasta.

Lue lisää

Kokkolalainen Kati Järvi oopiskelee viimeistä vuotta elintarvikkeiden valmistamista. Hän mietti hakemisvaiheessa vaihtoehtoina myös hotelli-, ravintola- ja cateringalaa sekä lukiota, mutta valitsi elintarvikealan perustutkinnon.

Lue lisää

19-vuotias kannuslainen Adele Kinnunen opiskelee nyt kolmatta eli viimeistä vuotta kokiksi Ammattikampuksella. Rankan alan Adele valitsi tarkoituksella.

Lue lisää

Soite on yksi alueemme suuri ravintola- ja cateringalan työllistäjä. Alalle valmistuneiden tulevina työpaikkoina voivat olla esimerkiksi lounas-, A la carte- ja henkilöstöravintolat, suurkeittiöt, kahvilat ja cateringalan yritykset

Lue lisää

Leipuri-kondiittoriksi opiskelevien työsalissa riittää tohinaa, kun opiskelijoiden käsissä valmistuu päivittäin niin suolaisia kuin makeitakin tuotteita.

Lue lisää

Kokkolalaiselle Tom Annalalle ruoanlaitto on intohimo. Hän kertoo nauttivansa siitä, että saa kokeilla ja kehittää uudenlaisia ruokia ja reseptejä.

Lue lisää

16-vuotiasta Ronja Höglandia voidaan tulevaisuudessa kutsua kahvilanomistajaksi. Näin uskaltaa sanoa, sillä unelma siitä on kulkenut hänen mukanaan jo lapsesta lähtien. Ensimmäinen ajatus omasta kahvilasta heräsi jo viisivuotiaana, ja kymmenvuotiaana olivat lukkoon lyötyinä jo nimi ja logokin.

Lue lisää

Kauhavalta kotoisin oleva Sauli Kangas kertoo olleensa yläkoulussa kympin oppilas ja luokan paras. Näin ollen oli ikään kuin itsestään selvää, että tie tulisi viemään lukioon ja sen jälkeen yliopistoon. Niin kävikin, ja Kangas päätyi Helsingin yliopistoon opiskelemaan agronomiksi. 

Lue lisää

Kokkolalainen Sari Yli-Hukka, 35, on hyvä esimerkki siitä, että ammattiopistosta voi jatkaa opintoja aina yliopistoon saakka. Kpedusta kokiksi vuonna 2008 valmistunut Sari opiskeli ammattikorkeakoulussa tradenomiksi 2021 ja aloitti tammikuussa 2024 maisteriopinnot Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksessa, Vaasan yliopiston kauppatieteiden yksikön alla. 

Lue lisää