Tavoite
Koulutuksen tavoitteena on elintarvikealan perustutkinnon suorittaminen. Elintarvikealan perustutkinnon suorittanut työskentelee elintarvikkeiden valmistajana, leipuri-kondiittorina tai lihatuotteiden valmistajana yritystoiminnan periaatteiden ja kestävän toimintatavan mukaisesti myös vaihtelevissa olosuhteissa ja kansainvälisessä ympäristössä.
Kohderyhmä
Koulutus on tarkoitettu työttömille ja työttömyysuhan alaisille työnhakijoille, jotka soveltuvat alalle. Koulutukseen vaaditaan riittävä suomenkielen taito, joka testataan tarvittaessa.
Sisältö
Osaamisaloina koulutuksessa on Lihantuotteiden valmistaja, Leipuri-kondiittori tai Elintarvikkeiden valmistaja.
Elintarvikkeiden valmistajan ammattiin opiskellessasi opit ruokavalmisteiden valmistusta, kasvisten ja kalan käsittelyä ja jalostusta sekä makeisten ja juomien valmistusta.
Leipuri-kondiittoriksi opiskellessasi opiskelet ruoka- ja kahvileivän sekä konditoriatuotteiden valmistusta, jossa tarvitaan kone- ja laitetuntemuksen lisäksi myös hyvää kädentaitojen hallintaa.
Lihatuotteiden valmistajaksi opiskellessasi opiskelet lihanleikkausta, lihatuotteiden ja -valmisteiden valmistusta, sekä elintarvikepakkaamista. Lisäksi tutustut täyslihatuotteiden, kauppavalmiiden ja erikoistuotteiden valmistukseen.
Toteutus: Koulutus kestää noin 2 vuotta ja se on kokoaikaista opiskelua. Opiskelu henkilökohtaistetaan keston ja sisällön osalta. Koulutus sisältää sekä työpaikalla että oppilaitoksessa tapahtuvaa koulutusta, etätyöskentelyä ja verkko-opiskelua.
Koulutus toteutetaan Kokkolassa 4.11.2024 lähtien.
Suunniteltu valmistuminen on jouluksi 2026, henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman mukaan, eli voi olla huomattavasti lyhyempikin opiskeluaika. (Voi suorittaa vain tutkinnonosia tarvittaessa).
Kesätauko 4 viikkoa heinäkuussa 2025.
Linkki tutkinnon perusteisiin
Lisätietoja
Lisätietoa koulutuksen sisällöstä: KPEDU, Marja-Leena Stenberg, puh. 0447250173 tai Hakijapalvelut, puh. 040 808 5010, hakijapalvelut(at)kpedu.fi
HAKEMINEN:
Jätä hakemus www.tyomarkkinatori.fi ja haussa oleva työvoimakoulutus. Hakemus jätetään tiedot -välilehdellä olevasta hakupainikkeesta (’Hae tähän koulutukseen’). Mikäli täytät sähköisen hakemuksen ilman pankkitunnuksia, on sinun vahvistettava hakemuksesi TE-toimistossa henkilökohtaisesti ennen hakuajan päättymistä. Täytä hakemus työvoimakoulutukseen huolellisesti, sillä hakemuksen perusteella hakijat kutsutaan haastatteluun.
Koulutushaastattelut toteutetaan tammikuussa 2025. ( haastattelut voidaan käynnistää jo hakuaikana )
HUOM! Haastatteluun kutsutaan tekstiviestillä, joten tarkista, että hakemuksessasi on toimiva puhelinnumero.
Lisätietoja koulutuksen aikana maksettavista taloudellisista etuuksista: Koulutusneuvonta, puh 0295 020 702 , www.facebook.com/koulutusneuvonta