Tavoite
Maatalousalan perustutkinto antaa sinulle monipuolisen ja ajanmukaisen osaamisen luonnonvara-alan työelämän tarpeisiin. Maatilatalouden osaamisala tarjoaa monipuoliset mahdollisuudet opiskella omien kiinnostusten ja tarpeiden mukaan maatalousalalla
tarvittavia tietoja ja taitoja. Maaseutuyrittäjän koulutus antaa erinomaisen pohjan maaseutuyrittäjyyteen oman maatilan hoitajana. Koulutus valmistaa myös työskentelemään esimerkiksi maatalouslomittajana, maataloustyöntekijänä tai karjanhoitajana.
Esittelyvideo: https://youtu.be/b47V84Fm_MY
Kohderyhmä
Yhteishaku on tarkoitettu perusopetuksen ja valmentavan koulutuksen päättäville nuorille. Yhteishaussa voivat lisäksi hakea muut vailla toisen asteen tutkintoa olevat.
Maatalousalalla työskenteleminen edellyttää vastuuta omasta toiminnasta, ympäristöstä, luonnosta ja eläimistä. Alalla työskentelevällä pitää olla hyvät työkoneiden ja automaation käyttö- ja huoltotaidot, alan biologisten perusteiden hallinta, yritystoimintaosaamista sekä laatutietoisuutta. Maatalouden ammateissa korostuvat tiedonhankinta-, yhteistyö- ja ongelmanratkaisutaidot sekä kokonaisuuksien hallinta ja suunnittelukyky.
Sisältö
Maatalousalan perustutkinto, maatilatalouden osaamisala, on laajuudeltaan 180 osaamispistettä (osp). Tutkinto muodostuu ammatillisista tutkinnon osista (145 osp) ja yhteisistä tutkinnon osista (35 osp). Tutkinnon valinnaisina ammatillisina opintoina voi opiskella esim. tuotantoeläinten hoitoa, metsätaloutta, maatilarakentamista, maatalouskoneiden huoltamista ja korjaamista ja peltokasvien tuottamista.
Osaamista hankit tekemällä tutkintoon liittyviä töitä esim. pellolla, navetassa, huoltokorjaamossa, metsässä ja rakennustyömaalla erilaisilla työpaikoilla ja opetusmaatilalla Teoriaopinnot vastaavat alan jatkuvasti kehittyvän toimintaympäristön haasteisiin. Opinnot etenevät oman henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman mukaan (HOKS) ja opinnoissa voi hyödyntää aikaisemmin hankittua osaamista joustavasti. Jos kansainvälisyys kiinnostaa, mahdollisuudet tehdä työssäoppimista ulkomailla ovat erittäin hyvät.
Linkki tutkinnon perusteisiin
Lisätietoja
Maaseutuyrittäjän tutkinto antaa jatko-opintokelpoisuuden. Tyypillinen jatko-opintomahdollisuus on opiskelu agrologiksi (AMK).
Lisätietoja koulutuksesta:
hakijapalvelut(at)kpedu.fi, p. 040 808 5010
Henkilökunnan sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi(at)kpedu.fi
Yhteishaussa löydät tutkinnon nimellä:
Maatalousalan perustutkinto
Keski-Pohjanmaan ammattiopisto, Kannus, Ollikalankatu