Tavoite
Jos olet kiinnostunut itsenäisestä työstä ja pidät käsillä tekemisestä, puhtausalan työ voisi olla sinulle sopiva. Puhtausala työllistää nyt ja tulevaisuudessa.
Työn luonne määräytyy toimintaympäristön mukaan. Työpaikkana voi olla esimerkiksi sairaala- tai palvelukoti, oppilaitos tai päiväkoti, teollisuus tai vaikka kylpylä. Työnantajina esimerkiksi kaupunki, kunnat, kuntayhtymät tai yksityiset yritykset.
Kohderyhmä
Koulutus on suunnattu alasta kiinnostuneille työttömille tai työttömyysuhan alaisille työnhakijoille, jotka ovat kiinnostuneet alasta ja valmiita työskelemään koulutuksen jälkeen puhtaus-ja kiinteistöalan työtehtävissä.
Hakijalta edellytetään hyvää terveyttä ja kiinnostusta puhtausalaan, sekä riittävää suomen kielen taitoa.
Sisältö
Koulutus alkaa 27.1 2025 orientaatiojaksolla, jossa sinulle laaditaan henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma.
Koulutuksessa on heinäkuussa 2025 lomaa 4 viikkoa.
Koulutuksen kesto määräytyy tavoitteesi sekä valitsemasi tutkinnon perusteella. Ammattitutkinnon suorittamiseen varataan aikaa 19.12.2025 saakka.
Perustutkinnon suorittamiseen varataan aikaa n 2 vuotta eli arvioitu koulutusaika on 18.12.2026 asti , mutta koulutus voi olla kestoltaan myös lyhyempi.
Koulutuksessa on myös mahdollisuus osallistua opintoja tukeviin opintoihin, jolloin saat tarvitsemaasi tukea suomen kielen, digitaitojen tai matematiikan opintoihin.
Koulutuksessa voidaan suorittaa vain tutkinnon osa tai osia tai tavoitteena voi olla koko tutkinnon suorittaminen.
Koulutus toteutetaan lähiopetuksena, jossa lähiopetuspäivät toteutetaan Kokkolassa Kpedun tiloissa, osoitteessa Talonpojankatu 6. Lähiopetuspäivien työaika on 8.00-14.00.
Koulutus sisältää työssäoppimista, joka toteutetaan alueen yrityksissä joko koulutus- tai oppisopimuksella. Oppisopimus on määräaikainen työsuhde, josta opiskelija saa palkkaa.
KOULUTUKSEN SISÄLTÖ:
- Orientaatiojakso, jossa suunnitellaan opintojen sisältö
- Koulutuksen ammatillinen opiskelu pohjautuu opiskelijan valitsemien tutkinnon osien sisältöihin sekä henkilökohtaiseen opiskelusuunnitelmaan
- Työnhakuvalmennus
- Työssäoppiminen suunnitellaan HOKS:ssa ja toteutetaan tiiviissä yhteistyössä yritysten kanssa. Opiskeluun voi sisältyä myös työpaikalla järjestettävää oppisopimuskoulutusta, jolloin opiskelijalla on mahdollisuus saada työstä palkkaa.
Tutkintojen muodostuminen
Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan perustutkinto 180 osp:
Pakolliset tutkinnonosat:
- Asiakaslähtöisten puhtaus- ja kiinteistöpalvelujen tuottaminen, 15 osp
-Ylläpitosiivouspalvelut, 30 osp
- Perussiivouspalvelut, 30 osp
Valinnaiset osat: Valitaan yhteensä 80 osp
esimerkkeinä
- Sosiaalihuoltolaitosten puhtaanapito, 40 osp
- Terveydenhuoltolaitosten puhtaanapito, 40 osp
Yhteiset tutkinnon osat:
- Viestintä- ja vuorovaikutusosaaminen, 11 osp
- Matemaattis-luonnontieteellinen osaaminen, 6 osp
- Yhteiskunta- ja työelämäosaaminen, 9 osp
Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan ammattitutkinto 150 osp
Pakollinen tutkinnonosa:
- Asiakaslähtöisten puhtaus- ja kiinteistöpalvelujen tuottaminen, 15 osp,
Valinnaiset tutkinnonosat 1:
Laitoshuoltaja: Laitoshygieniapalvelut, 45 osp.
Toimitilahuoltaja (AT): Ylläpitosiivouspalvelut, 45 osp.
Valinnaiset tutkinnon osat 2, valitaan yhteensä 90 osp. Esimerkkeinä:
- Laitoshuoltopalvelut 30 osp
- Oppilaitosten ja päiväkotien puhtauspalvelut 30 osp
- Perussiivouspalvelut, 30 osp
- Terveydenhuoltotilojen puhtauspalvelut 30 osp
- Työhön opastaminen 30 osp
- Ympäristönhuoltopalvelut 30 osp
Madollisuutena on myös yksittäisen tutkinnon osan tai osien suorittaminen.
Linkki tutkinnon perusteisiin
Lisätietoja
Täytä hakemus työmarkkinatorilla työvoimakoulutuksen kohdassa ’Hae tähän koulutukseen’ -painikkeen kautta. Jos täytät sähköisen hakemuksen ilman pankkitunnuksia, sinun pitää vahvistaa hakemuksesi TE-toimistossa ennen hakuajan päättymistä. Koulutushakemuksesi käsittelyä voit seurata Oma asiointi -palvelussa osoitteessa www.tyomarkkinatori.fi
Koska valinta koulutukseen tai mahdolliseen haastatteluun perustuvat hakemuksessa esitettyihin tietoihin, täytä hakemus huolellisesti ja kerro mm. miksi olet kiinnostunut tästä koulutuksesta/miten tämä edistää työllistymistäsi.
LISÄTIEDOT KOULUTUKSESTA
Keski-Pohjanmaan ammattiopisto
tutkintovastaava Pirkko Rahkonen p. 044 725 0808 pirkko.rahkonen(at)kpedu.fi
Hakijapalvelut p. 040 808 5010 hakijapalvelut(at)kpedu.fi
Koulutuksen haastattelut pidetään tammikuussa 2025. Kutsut haastatteluun lähetetään tekstiviestinä. Tarkista, että hakemuksessa on toimiva puhelinnumero.
Haastattelut voidaan käynnistää tarvittaessa jo hakuaikana.
Lisätietoja koulutuksen aikana maksettavista taloudellisista etuuksista: Koulutusneuvonta, puh 0295 020 702 ma- pe klo 9-16.15 www.facebook.com/koulutusneuvonta