Kohderyhmä
Virtasten kesäleiri on suunnattu erityistä tukea tarvitseville nuorille ja aikuisille.
Sisältö
Musiikki:
Musiikkipajassa laulamme, nauramme ja soitamme! Etsimme omasta äänestä, kehosta ja soittimista erilaisia ääniä ja rytmejä. Kuuntelemme erilaisia kappaleita ja keksimme omaa musiikkia. Nautimme musiikista ja sen tuomasta hyvästä olosta yhdessä. Omaa tekemistä löytyy kaikille, ja yhdessä kannustamme toisiamme kokeilemaan laulamista ja soittamista. .
Kuvataide:
Kuvataidepajassa ihmetellään, tutkitaan ja nautitaan omasta luovuudesta! Kuvataiteella voit kertoa tarinoita, käsitellä tunteita ja herättää ajatuksia. Ryhmässä toteutetaan omaa luovaa ilmaisua, joten ryhmä sopii kaikille. Viikon aikana pääset kokeilemaan erilaisia tapoja toteuttaa omaa taidettasi.
Tanssi:
Tanssipajassa liikumme erilaisten musiikkien ja tunnelmien mukana. Tarinallisessa tanssissa poimimme tähtiä taivaalta ja kylvämme ilon siemeniä maailmaan. Tanssimme vapaasti improvisoiden ja koreografian mukaan, soolona, pareittain ja piirissä kaikki yhdessä. Jokainen osaa tanssia ja yhdessä kannustamme toisiamme ilmaisemaan itseä tanssin keinoin. Tanssi tuo hyvää mieltä ja mukavan olon.
VALITSE OMA LEIRIJUTTUSI!
Jokainen leiriläinen valitsee itselleen yhden pajan, opetusryhmän, johon haluaa ensisijaisesti osallistua. Vaihtoehdot ovat musiikki, tanssi ja kuvataide. Näissä ryhmissä opiskellaan joka päivä maanantaista torstaihin. Iltaisin järjestetään kaikille yhteistä mukavaa ohjelmaa.
AIKATAULU:
Leiri alkaa maanantaina 23.6.2025 klo 10 ja päättyy perjantaina 27.6.2025 klo 12 OPETTAJAT: Jokaista työpajaa ohjaa alan ammattilainen.
OHJAAJAT:
Leirille on järjestetty yövalvonta ja ohjaajia. Leirillä edellytetään itseohjautuvuutta ja oman henkilökohtaisen avustajan jokainen palkkaa tarvittaessa itse.
HINNAT:
YÖLEIRI: 235 € sisältää opetuksen, majoituksen, aamupalan, lounaan, välipalan, päivällisen ja iltapalan.
PÄIVÄLEIRI: 160 € sisältää opetuksen, lounaan ja välipalan.
ILMOITTAUTUMISET: Vain Kpedun nettisivujen kautta. 23.5.2025 mennessä.(HAE/ILMOITTAUDU sininen palkki oikealla)
HUOM! Imoittautumisen yhteydessä kirjoita LASKUTUSTIEDOT - kenttään
- yhteyshenkilön nimi, säpo ja puhelinnumero
- 1. ja 2. valitsemasi opetusryhmä! Mikäli ensimmäinen paja ei toteudu, pääset toiseksi valitsemallesi.
- laskutusosoite, mikäli muu, kuin leiriläisen osoite.
Lisätietoja
LISÄTIEDOT: Ulla Matveinen, p.040 8073544, ulla.matveinen@kpedu.fi
OPPILAITOS: Keski-Pohjanmaan kansanopisto, Opistontie 1, 68300 Kälviä