Kokkolalainen Camilla Sjövall kuunteli rannan tehtailla työskennelleiden tuttavien kokemuksia tarkalla korvalla. Sopivan sauman tullen hän haki ja pääsi opiskelemaan aikuiskoulutukseen prosessinhoitajaksi syksyllä 2014 ja valmistui uuteen ammattiin keväällä 2016. – Olin 14 vuotta työskennellyt asiakaspalvelussa ja ryhmäpäällikkönä matkaviestintäalan yrityksessä. Ajattelin, että nyt pitää kokeilla jotain ihan muuta.
Prosessialan koulutukset ovat suosittuja ja houkuttimena on alan hyvä palkka, mutta myös tieto siitä, että rannan suuret tehtaat tarvitsevat jatkuvasti työvoimaa. Prosessinhoitajan opinnoissa on apua fysiikan ja kemian perustietämyksestä.
– Sain todella opetella lukemaan näitä asioita uudestaan. Kemia oli aikanaan lempiaine, mutta siitä koulusta on kulunut jo aikaa, Camilla kertoo.
Miesvaltainen ala
Prosessitekniikan ala on hyvin miesvaltainen, mutta Camillan mielestä työ sopii aivan mainiosti naisille.
– Ehkä tämän alan ajatellaan olevan raskasta, likaista ja vaarallista, arvelee Sjövall ja tyrmää ennakkoluulot: venttiileitä jaksaa vääntää siinä missä lasipurkkien kansiakin, hallissa pukeudutaan suojavarusteisiin ja työhön annettuja turvamääräyksiä noudattamalla ei hommia tarvitse pelätä.
Camilla pääsi ensimmäisenä kesänä kesätöihin Freeport Cobaltille ja jatkaa samassa paikassa tänäkin vuonna. Työssä hän ohjaa oksidin valmistuksen prosessia kolmessa vuorossa. Kaksi aamua, kaksi iltaa, kaksi yötä ja neljä vapaata sopii Camilllan aikatauluihin hyvin. – Syksyllä pitäisi päättää, että mitä tulevaisuudessa teen. Kyllä näkisin itseni jatkossakin tehtaalla töissä. Perheeseen on tulossa vielä toinenkin prosessinhoitaja, sillä Camillan tytär aloitti keväällä opiskelut alalla.
– Aikuiskoulutuksessa opiskellaan ihan oikeita työssä tarvittavia asioita, Camilla sanoo.