Varhaiskasvatuksen työvoimapulan kärjistyminen on tuntunut myös Toholammin kunnan varhaiskasvatuksen piirissä. Pätevyyden omaavaa henkilöstöä on ollut vaikea löytää, ja vaikka kokeneita työntekijöitä olisi, ilman pätevyyttä ei voi saada vakituista työsopimusta.
– Hyviä tyyppejä on, mutta koulutus puuttuu, kertoo varhaiskasvatuksen johtaja Terhi Kleemola Sateenkaaren päiväkodilta.
Pätevyyden omaavan työvoiman lisäämiseen päätettiin lähteä etsimään ratkaisua oppisopimuksen kautta jo muutama vuosi taaksepäin. Kasvatus- ja ohjausalan perustutkinnon suoritettua saa muodollisen pätevyyden toimia lastenhoitajana, joka on myöntyvän työnantajan myötä mahdollista suorittaa kätevästi oppisopimuksella. Saman pätevyyden saa myös lasten ja nuorten kasvatuksen ja hoidon osaamisalan suorittanut lähihoitaja tai Kasvatus- ja ohjausalan ammattitutkinnon perhepäivähoidon osaamisalan suorittanut, joka suorittaa lisäksi Varhaiskasvatuksen pedagogisen toiminnan toteuttaminen -tutkinnon osan.
Terhi Kleemola kertoo, että oppisopimus on niin työntekijälle kuin työnantajalle kiitollinen tapa opiskella – työntekijät saavat varhaiskasvatukseen tarvittavan pätevyyden työnteon ohella, ja lisäkouluttautuminen sitouttaa työntekijöitä sekä tuo uutta tietoa työyhteisöön. Käytännössä työsopimus jatkuu kuten tavallisestikin, eli työnkuva ei juuri muutu, ja palkka kulkee normaalisti.
Opinnot räätälöidään opiskelijan koulutustaustan ja kiinnostusten mukaan. Sateenkaaren päiväkodissa viime vuosina esimerkiksi henkilökohtainen avustaja, kaksi perhepäivähoitajaa ja vanhusten hoitoon suuntautunut lähihoitaja ovat kaikki saaneet oppisopimuksella varhaiskasvatuksen lastenhoitajan pätevyyden ja solmineet valmistuttuaan vakituisen työsopimuksen Toholammin kunnan kanssa.
Teoriaosuuksien opiskelemiseen on varattu muutama päivä kuussa, joista osa työntekijöistä suorittaa etänä, osa lähitoteutuksena Kpedun Kälviän ja Kokkolan toimipaikoissa. Varhaiskasvatuksen lastenohjauksen tutkintoon tarvittava osaaminen osoitetaan työtehtävissä, opiskelijalle osoitetun työpaikkaohjaajan siiven alla.
– Osa työpaikkaohjaajistamme on itsekin suorittanut opintonsa oppisopimuksella, joten kaava on tuttu, Summaa Kleemola.
– Tiivis ja lämmin työyhteisö tukee opiskelua ja tekee oppimisesta kokonaisvaltaista. Sateenkaaren päiväkodin henkilöstön rekrytoinnin haasteet tuntuvat olevan ainakin toistaiseksi helpottuneet kertoo Kleemola hymyillen.
Oppisopimuksen tuomiin mahdollisuuksiin voi tutustua lisää Kpedun sivuilla www.kpedu.fi/oppisopimus