90-luvun lopulla Norjasta Suomeen muuttanut Monika Santapakka on hyvä esimerkki siitä, että aina kannattaa yrittää.
Suomeen muutettuaan Santapakka on ehtinyt työskennellä sekä rengasalan yrittäjänä että venealan työntekijänä. Koska työtä venealalla oli tarjolla vain 50-prosenttisesti, tuli Santapakan lopulta aika suunnitella uusia askelmerkkejä tulevaisuudelle.
– Viime vuonna näihin aikoihin lähdin hakemaan opiskeluvaihtoehtoja ja rahoituksia. Koska sisälläni oli jo aikaisemmissa työpaikoissa syttynyt pieni kirjanpitäjä, päätin ryhtyä etsimään sen alan koulutuksia.
Keski-Pohjanmaan ammattiopiston järjestämä Liiketalouden ammattitutkinnon taloushallinnon osaamisala osui silmään, ja niinpä hakemus syntyi nopealla aikataululla. Kouluttaja Tuija Nissilän avulla selvisivät käytännön asiat, ja seuraavaksi oli tehtävänä löytää työssäoppimispaikka, sillä koulutus toteutettiin pääasiassa työelämässä oppien.
– Löysin sopivan työssäoppimispaikan Kannuksesta, Jokilaakson taloustaitaja Oy:stä, ja sain olla siellä oppimassa kolme päivää viikossa. Helmikuussa aloitin siellä myös osittaiset palkkatyöt.
Alkuvuodesta Santapakan silmään osui Keski-Pohjanmaan verotoimiston työpaikkailmoitus, jossa haettiin virkailijoita. Vaikka hän epäili mahdollisuuksiaan tulla valituksi, päätti hän silti hakea työpaikkaa.
– Olin ihan varma, etten saisi paikkaa, koska en ole suomalainen enkä suomenkielinen. Niin vain silti sain työpaikan. Aina kannattaa yrittää, Santapakka toteaa.
Niinpä Santapakka aloitti työt verotoimistossa heti suoritettuaan viimeisen opintoihin liittyvän näyttönsä. Hän kiittelee uskallustaan hakeutua uudelle alalle, ja myös Keski-Pohjanmaan ammattiopiston järjestämää laadukasta koulutusta.
– Sain koulusta oppia niin palkanlaskentaan, lakiasioihin kuin kirjanpitoonkin. Tilanteeni otettiin hienosti huomioon, ja minulle järjestettiin opetustilanteita joustavasti. Kadun ainoastaan sitä, että en lähtenyt opiskelemaan aikaisemmin – koskaan ei tosin ole liian myöhäistä opiskella uutta, toteaa juuri 50 vuotta täyttänyt Santapakka.
Kiinnostuitko liiketoiminnan alan koulutuksista? Tutustu avoimiin koulutuksiin!