Kasvatus- ja ohjausalaa opiskelevalle 19-vuotiaalle Venla Haaponiemelle on kertynyt jo roimasti kokemusta lasten hoitamisesta. Venlan perhe on toiminut kymmenisen vuotta tukiperheenä, joten hän on jo pienestä pitäen päässyt leikittämään niin pieniä kuin hieman isompiakin lapsia. Niinpä alavalinta ei ollut yhdeksännen luokan jälkeen vaikea.
– Minun edesmennyt pappani sanoi minulle kerran, että minähän voisin sopia työskentelemään lasten parissa. Ja tässä sitä sitten ollaan. Lapset ovat aina olleet minun sydäntäni lähellä, joten tämä on juuri se ala, mille haluaisin työllistyä, Venla toteaa.
Samaa toteaa myös 18-vuotias Matleena Aho, joka opiskelee niin ikään kasvatus- ja ohjausalaa Kälviällä.
– Sairastamani epilepsia rajoitti hieman alavalintaa, sillä vaikkakin epilepsia on lievä, en voi työllistyä aloille, joissa on tarve esimerkiksi ajaa autolla. Olen kuitenkin aina ollut kiinnostunut lasten hoitamisesta, joten tämä ala on minulle erittäin mieluinen. Meillä on iso perhe, joten olen aina hoitanut pienempiä sisaruksia ja myös sisarusteni lapsia.
Matleena toteaa, että lasten kanssa on mukavaa työskennellä, koska he ovat niin suoria ja vilpittömiä.
– Lapset kysyvät suoraan, jos joku asia mietityttää. Lapsilla on sellaista elämäniloa, eikä heidän parissansa tarvitse miettiä ikäviä asioita.
Sekä Matleenan että Venlan opinnot etenevät hieman tavanomaista nopeampaa tahtia, ja valmistuminen häämöttää jo tämän vuoden puolella. Valmistuminen ja työllistyminen tuovat esiin ristiriitaisia tunteita.
– Valmistumisen jälkeen minun olisi tarkoitus muuttaa Tampereelle työskentelemään tai perustaa sinne lastenhoitoon liittyvä pienyritys, Venla suunnittelee.
– Minua jännittää valmistuminen, sillä en tiedä miten minut otetaan työelämässä vastaan. Minua on koulukiusattu koko peruskoulun ajan, joten se tuo tähän oman lisänsä. Yksi syy alalle hakeutumisessa onkin se, että haluan omalta osaltani ehkäistä kiusaamista, Matleena toteaa.
Kuva: Eeva Huotari
