Luonnossa viihtyvä Olli Kärjä jatkaa maa- ja metsätalousyrittäjänä vanhempiensa jalanjäljissä. Yhdeksän vuotta sitten tilan hoidettavakseen ottanut Kärjä suorittaa metsäalan perustutkintoa Kalajoella. Aiemmin hän on suorittanut maatalousalan ja seminologin koulutuksen Kannuksessa.
– Lähdin hakemaan lisäoppia erityisesti taimikon hoitoon. Puiden laskenta ja mittaaminen ovat olleet tähän mennessä opintojen tärkeintä antia, hän kertoo.
Lähiopetusta Kärjän ryhmällä on Kalajoella kerran viikossa, ja näytöt tehdään omissa metsissä. Jonkin verran opetusta on ollut myös Kannuksessa, mutta opetus on ajoitettu maatalousalan yrittäjän arkeen sopivasti.
Joulukuussa päättyvät opinnot ovat antaneet Kärjälle paljon, esimerkiksi kasvien tunnistaminen eri vuodenaikoina oli aiemmin hänestä haasteellista. Kasvien tuntemus on saanut hänet tarkkailemaan omia maita uudella tavalla.
– Luontokohteita tulee osata säilyttää ja suojella, sillä luonnon monimuotoisuus on tärkeää, toteaa metsävaltuuston toiminnassakin aktiivisesti mukana oleva Kärjä.