Susanna Kumpula opiskeli itselleen uuden ammatin luontoalalle
45-vuotias Susanna Kumpula päätti ex tempore aloittaa uuden alan opiskelun. Kun silmään osui mainos luonto-ohjaaja koulutuksesta Perhossa, päätti Susanna hakeutua koulutukseen.
- Ei minulla ollut mitään selkeää kuvaa opinnoista tai edes siitä missä Perho on, ajattelin vain että koulutuksesta voisi aueta uusia juttuja, saisin uusia kokemuksia ja varmuutta pitkien vaellusten tekemiseen.
Susanna on aina viihtynyt luonnossa retkeillen ja koiran kanssa lenkkeillen. Ensimmäiseltä koulutukseltaan Susanna on merkonomi ja työskenteli asiakaspalvelutehtävissä Etelä-Suomessa, kunnes 14 vuotta sitten muutti perheineen Kokkolaan miehensä kotikaupunkiin. Kokkolaan muutettuaan Susanna opiskeli osastonsihteeriksi ja on työskennellyt sydänyksikössä sihteerinä tähän asti. Luonto-alan opinnot hän on suorittanut opintovapaalla ja keväällä hän jää virkavapaalle sihteerin tehtävästä.
- Hyppäsimme mukaan opiskelemaan syksyllä aloittaneiden kanssa. Ensimmäinen kurssi oli maastoruokakurssi.
- Perhossa on ihana kyläkoulumainen tunnelma ja opiskelijaporukasta muodostui tiivis porukka.
- Yövyin koulun opiskelija-asuntolassa. Eihän se mikään luksusmajoitus ollut, mutta siellä oli kaikki tarpeellinen, ja vältyin pitkiltä ajomatkoilta.
Pysähdyspaikasta työpaikka
Koulun Pyhä-Luoston vaellusreissun paluumatkalla pysähdyttiin sattumalta syömään Apukkaan. Apukka Resortin respan työntekijä esitteli opiskelijaryhmälle paikkaa ja Susanna ihastui heti, ja päätti hakea paikkaan harjoitteluun.
Susanna aloitti Apukassa harjoittelijana ja jatkoi kausityöntekijänä safarioppaana. – Turisteille kerrotaan Suomesta ja heitä viedään lumikenkäilemään, pilkkimään, kelkkailemaan, huskyajeluille, patikoimaan tai pyöräilemään luontoon.
- Monipuolisuus oli parasta ja päivät ovat erilaisia. Sekä asiakkaat, aktiviteetit että säät vaihtelivat. Turistit ovat iloisia ja mukavia, lomailijoita rennolla fiiliksellä, joten tässä työssä asiakkaat ovat täysin erilaisia kuin sairaalassa työskennellessä.
Apukka Resortin työporukasta on muodostunut tiivis työyhteisö, ja suurin osa palaa Apukkaan töihin vuosi toisensa perään. Työpäivät venyivät pitkiksi, kun Iltasafaritkin alkoivat kello 20.30. Mutta sellaista se on matkailualan kausityössä.
Keväällä töihin Villa Elbaan tyhyohjaajaksi
Susanna aloitti tyhyohjaajana Nuorisokeskus Villa Elbassa huhtikuun lopussa. –Tehtävänäni on järjestää yrityksille tyhypäiviä ja synttäri- ja polttariporukoille ohjelmaa.
Villa Elbassa on vieressä ulkoilumaastot, meri ja nuotiopaikat, eli oivat puitteet järjestää lähes mitä vaan. Luontopoluilla näkee metsän eläimiä ja mieli lepää näissä maisemissa. Eli hyppäys oravanpyörästä on tuonut elämään uutta virtaa.
- Olen jo sopinut, että menen taas Apukkaan talveksi töihin. Unelmatilanne olisi, jos saisin työskennellä talvet lapissa ja kesät Kokkolassa. Toiveena on, ettei enää tarvitsisi palata sisätöihin.
Kuvat ja teksti: Eeva Huotari