Opiskelijatarinat

  1. Etusivu
  2. Opiskelijatarinat

 

 

"Kaikki haluavat olla mukana tekemisessä."

Pieni talo Pietarsaaressa

Punainen tupa ja perunamaa ei nykypäivänä välttämättä tarkoita 200 neliön taloa neljällä makuuhuoneella. Markkinoille ovat viime vuosina tulleet minitalot, jotka ovat toimiva ratkaisu moneen tarpeeseen. 

Minitalon idea on, että talossa on kaikki omakotiasumisen elementit, mutta pienillä neliöillä. Minitalo on oivallinen ratkaisu esimerkiksi sinkulle, pariskunnalle tai vapaa-ajan asunnoksi.

Kpedun rakennusalan opiskelijat ovat rakentaneet Pietarsaaressa 33 neliöisen minitalon. Mistään leikkimökistä tai varastokopista ei ole kyse, sillä talossa on makuuhuone, eteinen, wc-kylpyhuone ja tupakeittiö. Talo koostuu kolmesta modulista, joten se voidaan lopulta siirtää paikalleen rekkakyydillä.

Rakennusalan kouluttaja Matts Aspvik on suunnitellut talon, ja se on tehty täysin opiskelijatyönä. Rakennusalalle hakeutuvat ovat yleensä niitä, jotka tykkäävät tekemisen meiningistä. Niinpä käytännönläheinen opetus onkin ollut mieleistä.

- Tämä on ollut alusta asti oikeaa työtä, mikä on parasta mahdollista oppia! Motivaatio pysyy hyvänä, kun pääsee tekemään ja näkemään tekemisen tuloksen, hehkuttavat Joonas Pääjärvi, Ville Salo ja Jonna Pentti.

Myös Aspvik toteaa, että poissaoloja ei opiskelijoille juurikaan kerry. Kaikki haluavat olla mukana tekemisessä.

- Isoa omakotitaloa emme tietenkään voineet oppilaitoksen pihaan rakentaa, joten teimme saman, mutta pienemmässä mittakaavassa. Perinteisen luokassa istumisen sijasta teimme niin, että suuri osa teoriasta tuotiin ensin ulos, osaksi oikeaa rakentamista. Tuntuu siltä, että tieto upposi aivan eri lailla opiskelijoihin.

 

Edullinen ja ekologinen

Aspvik kertoo, että koulutuksessa rakennettava talo on tehty myytäväksi. Koska talo tehdään osana koulutusta, ei palkkakustannuksia synny.

Asumiskustannukset jäävät minitalossa erittäin edullisiksi. Talo on eristetty hengittävällä selluvillalla ja siihen on mahdollista asentaa lattialämmitys, takka ja ilmalämpöpumppu. Perustuskustannuksiakaan ei välttämättä juurikaan tule, sillä talon voi pystyttää pilarien varaan. Pohjatöihin Aspvik arvioi menevän viidestä kymmeneen tuhatta euroa.

Rakennustavoiltaan minitalo ei juurikaan eroa tavallisen omakotitalon rakentamisesta.

- Minitaloja ei säädellä ihan niin tiukoilla normeilla, mutta kyllä tämä tehdään täysin noudattamalla hyvän rakennustavan mukaista rakentamista. Suurin ero normaalikokoiseen taloon verrattuna ovat tilaratkaisut ja modulirakentaminen, kertoo Aspvik.

 

Rakennusala työllistää

Talon rakentaminen aloitettiin maaliskuussa. Kesäajan opiskelijat olivat työssäoppimisjaksoilla, mutta syksyllä palattiin taas minitalon pariin.

Rakennusala työllistää tällä hetkellä hyvin, joten uusia ammattilaisia tarvitaan alalle. Minitalon rakentaminen on osoittautunut kaikin puolin mielekkääksi ratkaisuksi.

- Toki jos kysyntää riittää, teemme jatkossakin vastaavia. Talotehtaiden kanssa emme tietenkään ala kilpailla emmekä siihen pystyisikään, mutta pienessä mittakaavassa tämä on hyvä ratkaisu sekä oppilaitokselle että ennen kaikkea opiskelijoille, Aspvik toteaa.
 
 
Kirjoitus on julkaistu Kpedun Aikuiskoulutus 2017 -lehdessä.