Ylivieskasta Kokkolaan kotiutunut Petri Hautamäki, 25, opiskeli yläasteen jälkeen media-assistentiksi, mutta kulki kesäisin töissä tekemässä paljon tehtaiden vuosihuoltoja.
Media-alalta ei töitä kuitenkaan löytynyt ja Hautamäki päätyi tekemään ammatinvaihdoksen kun oli kokeillut konservatoriossa ensin vuoden verran opiskelua.
- Musiikki kiinnostaa, mutta piti miettiä mikä olisi mukavaa ja millä alalla riittäisi töitä, Hautamäki kertoo.
Hautamäen vuokranantaja oli LVI-yrittäjä ja sitä kautta hänellä oli yrityskontakti. Oppisopimuksesta Hautamäki ajautui lukemaan netistä vähän sattumalta ja talotekniikan perustutkinto valikoitui alaksi, koska hän uskoo siellä töitä riittävän. Lähipäiviä on kuukaudessa muutamia ja muun aikaa Hautamäki työskentelee LVI-Rahkolalla.
- Parempi näin, mitä koulun penkillä! Plussaa on myös se, että tienaan. Opintorahalla kituuttaminen ei kiinnostanut.
- Mielellään näitä putkiasentajan hommia tekee ja musiikkia harrastaa.
Opiskelijatarinat
- Etusivu
- Opiskelijatarinat
"- Piti miettiä mikä olisi mukavaa ja millä alalla riittäisi töitä"
- Etusivu
- Opiskelijatarinat
Putkista työ ja musiikista harrastus
HAKUAPUA!
Hakijapalvelut 040 808 5010
hakijapalvelut(a)kpedu.fi
INFO 040 808 5566
Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä
Närvilänkatu 8, 67100 KOKKOLA
Tiedustelut: info(at)kpedu.fi
Kirjaamo: kirjaamo(at)kpedu.fi