Opiskelijatarinat

  1. Etusivu
  2. Opiskelijatarinat

 

 

"Yleinen käsitys on varmasti, että kyllähän kaikki siivota osaavat"

Siivoaminen vaatii ammattitaitoa

Kun Johanna Viiperi pohti alavalintaansa, päätti hän hakeutua alalle, jossa saa tehdä käytännön työtä. Hän halusi myös alalle, joka varmasti työllistää saman tien. Niinpä hän päätyi Keski-Pohjanmaan ammattiopistoon opiskelemaan puhtaus- ja kiinteistöpalvelualaa.

– En ole lukijaihminen, vaan opin mielelläni käytännön kautta. Senkin takia tämä ala sopii minulle hyvin, hän kertoo.

Vaikka Johanna kertoo oppivansa parhaiten käytännön harjoitteiden avulla, liittyy opintoihin myös jonkin verran teoriaopintoja – niidenkin parissa hän on pärjännyt hyvin. Johanna kertoo arvostaneensa alan ammattilaisia jo ennen opiskelun alkamista, mutta ymmärtää nyt vielä paremmin, että siivoaminen vaatii kovaa ammattitaitoa.

Kuvassa Johanna Viiperi poseeraa koulun käytävällä opiskelijakavereidensa kanssa.
Johanna (vas.) yhdessä opiskelijakavereidensa kanssa.

 

– Yleinen käsitys on varmasti, että kyllähän kaikki siivota osaavat. Nyt kun olen alaa opiskellut, olen huomannut, että ei se niin helppoa olekaan. Tämäkin työ vaatii paljon ammattiosaamista.

Tällä hetkellä Johanna suorittaa työssäoppimisjaksoja. Takana on jakso Keski-Pohjanmaan Konservatoriolla Kokkolassa, vanhusten palvelutalossa Kälviällä, ja ensi viikolla alkaa seuraava työssäoppimisjakso ylivieskalaisella koululla. Johanna kertoo nauttivansa siitä, että pääsee näkemään monenlaisia toimintaympäristöjä.

– Kaikki paikat ovat erilaisia. Rakennusten ikä ja pintamateriaalit vaikuttavat paljon meidän työhömme. Koenkin, että tämä koulutus voisi toimia hyvänä pohjakoulutuksena esimerkiksi arkkitehdiksi aikovalle, sillä pintamateriaaleista tässä oppii todella paljon, ja siitä miten niille mahdollistetaan mahdollisimman pitkä elinkaari.

Itse aikuisopiskelijana alalle suunnannut Johanna suosittelee alaa kaikille.

– Tällä alalla työllistyy ihan varmasti. Ala lisäksi kehittyy koko ajan, ja uutta opittavaa riittää. Töihin voi hakeutua sellaiseen paikkaan, joka sopii itselleen parhaiten. Ulospäinsuuntautunut voi hakeutua semmoiseen paikkaan, missä on enemmän asiakaspalvelua, ja joku toinen taas voi mieluummin viihtyä sellaisessa työpaikassa, jossa työtä saa tehdä omassa rauhassa.