Konekuskin osatutkintoa opiskeleva kokkolalainen Jere Huhta opiskelee Perhossa, mutta on nyt työssäoppimassa Koukkukuljetuksella Kokkolan satamassa. Kokiksi aikaisemmin valmistunut Huhta ei kokenut ravintola-alaa omakseen ja tehtyään baarimikon töitä, hän oli valmis vaihtamaan alaa. Konekuskikoulutus alkoi Perhossa maaliskuussa ja päättyi juhannukseen. Opiskelijat suorittivat maatalous ja maanrakennuskoneiden hyödyntäminen-tutkinnon osan sekä työssä tarvittavia korttikoulutuksia.
– Koneista olen aina tykännyt ja maanrakennusala kiinnostaisi, Huhta sanoo ja toivoo tulevaisuudessa työllistyvänsä alalle.
Korttikoulutukset tärkeitä
Opiskelijat suorittivat kahden kuukauden mittaisen lähijakson aikana neljä työelämässä hyödyllistä korttikoulutusta: ensiapu 1, tieturva, työturva ja tulityö.
– Kortit olivat olennaisia jo työssäoppimispaikkoja haettaessa. Ilman niitä ei suurteollisuusalueen portista pääse sisään, kertoo konekuskien opettajana toiminut Mika Kellokoski. Kellokoski kertoo koulutuksen alkaneen aivan perusteista.
– Suurin osa koulutukseen osallistuneista ei ollut aikaisemmin edes traktoria ajanut, joten siitä lähdettiin liikkeelle.
Erilaisten työkoneiden käytön lisäksi opiskelijat pääsivät kaivinkoneen puikkoihin ja rakensivat esimerkiksi Komanteen kosteikolle tien. Tutuksi tulivat myös kiinteistöurakointiin liittyvät toimenpiteet sekä metallityöt.
– Pojat rakensivat hallilla vanhaan kärrynraatoon uuden lavan, Kellokoski kertoo.
Kellokoski pitää koulutusta onnistumisena, työelämälle hyödyllisenä lyhyenä jaksona. Samaa viestiä kertoivat myös opiskelijat koulutuksen päätteeksi ja osalla oli jo työssäoppimisen jälkeen työpaikka tiedossa.