Anniina Isokangas on PaaPii Designin omistaja ja yrittäjä, jonka tuotteisiin kuuluvat muun muassa tekstiilit, pehmolelut ja paperituotteet. Hetki sitten on tullut kangastilaus New Yorkista, ja tuotteita on myynnissä useassa eri maassa. Isokangas suunnittelee ja markkinoi kaiken itse, ompelu ja painotyöt on ulkoistettu.
– Halusin saada lisää osaamista omien tuotteiden markkinointiin. Lähinnä valokuvaamisessa kehittyminen ja kuvittamisessa tarvittavien ohjelmien hallinta saivat minut lähtemään opiskelemaan, hän perustelee koulutukseen hakeutumista.
Isokangas kertoo, että haastavinta opiskelussa on ollut aikataulujen sovittaminen.
– Opinnot kuitenkin tukevat työtäni, joten olen raivannut niille aikaa. Ilta- ja viikonloppuopinnot myös sopivat minulle paremmin kuin päiväopiskelu.
Koulussa parasta Isokankaan mukaan on hyvä henki ja tutustuminen uusiin ihmisiin. Opinnoista on voinut räätälöidä itselle sopivan kokonaisuuden, jossa aikaisemmat opinnot ja osaaminen on huomioitu.