Opiskelijatarinat

  1. Etusivu
  2. Opiskelijatarinat

 

 

"Olen aina ollut tiedonjanoinen, ja haluan tulla hyväksi siinä, mitä teen."

”Jos ravipuolelle haluaa, niin silloin mennään Kaustiselle”

 

Hevoshommia jo kotipuolessa Kuopiossa harrastanut 21-vuotias Iida Korhonen päätti vuonna 2015 muuttaa Kaustiselle opiskelemaan hevosalan perustutkintoa. Vaikka Korhonen olikin lapsuudenkodissaan aistinut, että hänestä odotettiin ratsupuolen ammattilaista, oli ravipuoli alkanut kiinnostamaan häntä.

–Yhtenä iltana pähkäilin tulevaisuuttani, ja päätin laittaa hakemuksen Kaustiselle. Siinä vaiheessa minulla ei ollut minkäänlaista ravikokemusta, ja pelkäsin olevani porukan huonoin. Se oli kuitenkin turha huoli, sillä kouluun päästyäni huomasin, että opettajat olivat ihania, ja kaiken pystyi oppimaan.

Kuopiosta juurikin Kaustiselle päätynyt Korhonen kertoo koulun maineen olevan maanlaajuisesti niin hyvä, että valinta ei ollut vaikea.

–Kaikki tietävät, että jos ravipuolelle haluaa, niin silloin mennään Kaustiselle. Täällä oppii laadukkaan käytännön opetuksen ja teorian kautta.

 

Kuvassa hevoshierontaa opiskeleva Iida Korhonen taluttaa hevosta tallin sisällä.

Hevoshierontaa opiskeleva Iida Korhonen on tyytyväinen Kpedun hevosalan koulutuksen laatuun.

 

Vuonna 2018 Korhonen valmistui ravihevosten hoitajaksi, ja sai työtarjouksen entisestä työssäoppimispaikastaan Ruotsista. Niinpä Korhosen tie vei lokakuussa 2018 yhden Ruotsin suurimman ja kuuluisimman valmentajan, Johan Untersteinin tallin palvelukseen Halmstadiin.

–Olin vasta toinen suomalainen työntekijä tuolla tallilla, mutta minut otettiin avosylin vastaan. Pääsin siellä näkemään, tekemään ja oppimaan, ja sain myös paljon vastuuta. Oli aika hienoa ajatella, että vielä kolme vuotta aikaisemmin en ollut tiennyt raviurheilusta mitään, ja siellä sain vastata usean hevosen hyvinvoinnista.

 

Kuvassa hevoshierontaa opiskeleva Iida Korhonen lakaisee tallin lattiaa.

 

Elokuussa 2020 Korhosen tie vei takaisin Suomeen. Yksi syy muuttoon oli hänen oman hevosensa loukkaantuminen, ja halu päästä sitä hoitamaan. Toinen syy oli ajatus, joka hänen päässään oli pyörinyt jo jonkin aikaa.

–Hevoshieronnan opintojen aloittaminen oli muhinut päässäni, ja nyt syyskuussa toteutin haaveeni, kun aloitin vuoden verran kestävät opinnot täällä Kaustisella. Olen aina ollut tiedonjanoinen, ja haluan tulla hyväksi siinä, mitä teen. Nyt pääsen opiskelemaan lisää hevosten lihaksista ja luista.

 

Kuvassa Iida Korhonen ajamassa ravihevostaan koulun radalla.

Korhosen oman hevosen Cankus Up And Go:n loukkaantuminen sai hänet palaamaan takaisin Suomeen. Kuva: Tatu Westerlund.

Eipä siinä vielä kaikki. Korhonen kertoo ehtineensä perustaa kaiken keskellä myös hevosalan yrityksen, joka tarjoaa hevostilallisille lomituspalveluita.

–Hevosalan lomittajista on suuri pula, joten töitä riittää varmasti. Pystyn yhdistämään opinnot ja työnteon siten, että opiskelen suurimman osan etänä ja käyn tekemässä lähijaksot Kaustisella.

Määrätietoinen nuori nainen kertoo suunnitelleensa myös tulevaisuutensa askelmerkit. Pitkän tähtäimen tavoitteena hänellä on toimia ravivalmentajana.

–Voisin heittää tikan 10–15 vuoden päähän, ja silloin on pystyssä ravitalli, jonka valmennuksessa on kilpahevosia ja seinässä lukee ”Ravitalli Iida Korhonen”. 20–30 vuoden päästä talli on täynnä 1–2-vuotiaita varsoja, Korhonen kertoo hymyillen.

 

Kuvat: Eeva Huotari

Teksti: Martina Store