HIESKOIVU

Hieskoivu kasvaa Euroopan pohjois- ja keskiosissa sekä Aasian pohjoisosissa. Pyreneiden niemimaan pohjoisosan vuoristoissa on erillinen esiintymisalue. Levinneisyysalueen pohjoisosissa kasvava hieskoivun alalaji tunturikoivu on ainoa alkuperäinen puulaji Islannissa ja Grönlannissa.

Hieskoivu on rauduskoivua pienempi puu, joka jää 8-20 metrin korkuiseksi. Hieskoivun varsi on nuorena rusehtava ja helposti repeilevä. Hieskoivun vuosikasvaimet ovat pehmeitä ja nukkamaisia. Latvus on pensasmainen ja oksat pystyhköjä. Hieskoivun lehdet ovat muodoltaan puikeita ja lyhytsuippuisia. Lehdessä on yleensä yksinkertainen sahalaita, mutta lehti voi toisinaan olla myös lievästi toissahainen. Hieskoivusta on myös punalehtinen muoto, jota kutsutaan punakoivuksi.

Hieskoivu on kasvupaikkansa suhteen vaatimattomampi kuin rauduskoivu. Se kasvaa soilla ja korvissa sekä tiukkasavisilla mailla, ja kestää kylmää. Sen juuristo toimii edelleen niin vetisessä maassa, jossa rauduskoivun ei pärjää. Hieskoivua istutetaankin sen takia huonosti vettä läpäiseville maille, vaikka se ei ole niin tuottoisa kuin rauduskoivu.

Periaatteessa myös hieskoivu kelpaa vaneripuuksi, sillä sen puuaines on hyvin samanlaista kuin rauduskoivulla. Mutkaisuutensa ja oksikkuutensa takia hieskoivu on kuitenkin usein rauduskoivua huonompi puulaji jatkojalostuksen kannalta. Hieskoivua on perinteisesti käytetty polttopuuna, nyttemmin myös kuitupuuna. Sitä käytetään myös rohtona ja saunavihtojen tekoon. Vaikka rauduskoivun lehdet pysyvät paremmin vihdassa kiinni, hieskoivu tuoksuu enemmän. 

Monet nisäkkäät vahingoittavat hieskoivua syömällä sen oksia. Niitä ovat hirvi, poro, metsäjänis, rusakko ja myyrät. Hieskoivuissa usein nähtävät tuulenpesät ovat Taphrina betulina -tuulenpesäsienen aiheuttamia ja vaarattomia.