Ajankohtaista
Hyvinvointikampukselle avattuun opopysäkkiin on helppo tulla
18.12.2015 klo 09:53
Opopysäkki sijaitsee Hyvinvointikampuksella B-siiven ensimmäisessä kerroksessa Sari Haglundin (vas.) ja Katriina Sipilän työhuoneen vieressä.
Sosiaali- ja terveysalan sekä parturi-kampaajien opoina toimivat Katriina Sipilä ja Sari Haglund ovat aktiivisesti kehittäneet opiskelijoiden ohjaamista.
Ensin naiset siirtyivät työskentelemään samaan huoneeseen, joten ideoiden ja ajatusten vaihtaminen sujuu helpommin.
- Ennen huutelimme toisiamme pitkin käytäviä. Yhteisen työhuoneen myötä ohjausta on helpompi kehittää, Sipilä kertoo.
Hyvinvointikampuksen opot ovat helposti saatavilla, sillä yleensä naisista ainakin toinen on paikalla. Yhteinen huone toi kuitenkin ajoittain tarpeen erilliselle tilalle, jonne voisi mennä, kun molemmilla on ohjattava.
Niinpä Sari ja Kata keksivät tyhjentää heidän työhuoneensa vieressä olevan varastotilana käytetyn huoneen.
- Tämä tila on sekä opojen että Verso-sovittelijoiden yhteisessä käytössä. Täällä pystymme myös tekemään pienryhmäohjauksia, Sipilä kertoo.
Hyvinvointikampuksen opopysäkiksi nimetyn tilan avajaisia vietettiin torstaina 17.12.
HAKUAPUA!
Hakijapalvelut 040 808 5010
hakijapalvelut(a)kpedu.fi
INFO 040 808 5566
Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä
Närvilänkatu 8, 67100 KOKKOLA
Tiedustelut: info(at)kpedu.fi
Kirjaamo: kirjaamo(at)kpedu.fi