Ajankohtaista
Nyrkkeilijä-elokuva toi maakuntaan yli kymppitonnin per kuvauspäivä
Teemu Haapaniemi teki selvityksen maakunnan audiovisuaalisen alan tilasta ja toivoo elokuvatuotannoille julkista tukea
Maakunnassa on herätty mediatuotantojen tuomaan elinkeinotuloon. Kpedun projektipäällikkö Teemu Haapaniemen Vetovoimaisuutta AV-tuotannoilla -hankkeen loppuraportissa käydään kattavasti läpi alueen mediatuotantojen tilaa
Haapaniemi uskoo, että alueellisella insentiivi- eli kannustinrahoituksella aukeavat myös Suomen elokuvasäätiön rahoituksiin. Hän pitää kannustinjärjestelmän luomista Keski-Pohjanmaalle tuotantojen houkuttelun elinehtona.
- Esimerkiksi Lapissa AV-tuotantojen vaikutus alueeseen oli 1,2 miljoonaa euroa, Haapaniemi muistuttaa.
AV-tuotannon alueelle jättämästä rahasta Haapaniemellä on tuore esimerkki viime kesänä alueella kuvatun Nyrkkeilijä-elokuvan toteutuneet ostopalvelut. Tuotanto käytti rahaa Kokkolassa, Kälviällä ja Perhossa kuvatuiden päivien aikana 67 050 euroa palkkoihin, majoitukseen, ruokailuihin, vuokriin ja liikkumiseen. Tätä elokuvaa kuvattiin vain viisi päivää Keski-Pohjanmaalla.
Keski-Pohjanmaalla mediatuotantoihin liittyvät yritykset kuten mainostoimistot, graafisen suunnittelun toimijat sekä liikkuvan kuvan ammattilaiset yritykset ovat yleensä suhteellisen pieniä. Tämä ei kuitenkaan ole Haapaniemen mukaan heikkous, vaan kilpailuetu, sillä pienet yritykset joustavat ja ovat hinnaltaan kilpailukykyisempiä kuin vaikkapa suuret toimijat pääkaupunkiseudulla.
Tämän lisäksi maakunnalla on näytön paikka, kun Nyrkkeilijä-elokuva tulee ensi-iltaan toukokuussa 2016 Cannesissa. Esimerkiksi Wallander-sarjan kuvauspaikka Ystad käyttää hyväkseen vahvasti juuri AV-tuotannon tuomaa näkyvyyttä.
- Elokuva ja siinä näkyvät keskipohjalaiset maisemat ovat mitä parhainta aluemarkkinointia. AV-sisältö, tässä tapauksessa elokuva, on sidottu tiiviisti alueen erilaisin ympäristöihin. Parhaillaan tämä toimii "sisäänheittäjänä" tuleville tuotannoille ja herättää kiinnostusta myös matkailun saralla., Haapaniemi sanoo.
Monet keskipohjalaisista historiallisista henkilöistä taipuisivat Haapaniemen mukaan hyvin elokuvaksi. Esimerkiksi Anders Chydenius ja Maria Åkerblom sopisivat hänen mielestään hyvin pitkän elokuvan aiheeksi.
- Näissä tarinoissa on usein pieni ihminen suurilla ideologioilla varustettuna joka aiheuttaa jo lähtökohtaisesti suuria ristiriitoja ja tunteita. Lisäksi tarinat sisältävät jo itsessään draamallisia käänteitä enemmän kuin kylläksi. Tämä tukee tarinoiden kääntämistä elokuvan kerronnalliselle kielelle, perustelee Haapaniemi.
Kokkolassa on kerran näkynyt Hollywood-tuotanto, joka saatiin kaupunkiin matkailumessuille tuotetun Neristanin suurikokoisen pienoismallin avulla. Coming out of the ice-elokuvatuotannon edustaja näki mallin ja päätti tuoda tuotannon Porvoon sijaan Kokkolaan.
- Nyt pitää tehdä uusi, digitaalinen pienoismalli maakunnasta, kannustaa Haapaniemi.
Lue Teemu Haapaniemen ”Keski-Pohjanmaan audiovisuaalisen toimialan sisältö- ja kasvuselvitys 2015” kokonaisuudessaan täältä: bit.ly/vetovoimaisuutta
Lisätietoja: Projektipäällikkö Teemu Haapaniemi p. 040 807 3582
HAKUAPUA!
Hakijapalvelut 040 808 5010
hakijapalvelut(a)kpedu.fi
INFO 040 808 5566
Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä
Närvilänkatu 8, 67100 KOKKOLA
Tiedustelut: info(at)kpedu.fi
Kirjaamo: kirjaamo(at)kpedu.fi