Ajankohtaista

Visualistit valloittavat myyntityössä

4.1.2016 klo 14:23

Lindell
Tea Tuikka (vas.), Päivi Korvala ja Marianne Bränn työskentelevät Lindellin kukassa ja aloittivat työn ohessa opiskelemaan visuaalista markkinointia. Koulutus on tuonut uusia ideoita ja ulottuvuuksia sekä vaihtelua työelämään.

Keski-Pohjanmaan aikuiskoulutus jatkaa entisen Kokkolan kauppaopiston perinnettä ja järjestää visuaalisen markkinoinnin koulutusta.

- Tuntuu, että visuaalisen myynnin osaajien kysyntä ja tarve on lisääntynyt. Visuaalisuus leimaa monia aloja, kertoo tutkintovastaava Tuija Nissilä.

Nissilän mukaan maailma on muuttunut entistä visuaalisemmaksi. Kuluttajat haluavat yhä nopeammin saada kokonaiskuvan tilasta ja tavaroista ja tässä on visualistin markkinarako.

- Kuulin, että pääkaupunkiseudulla ei oikeastaan olekaan enää myyjä-nimikkeitä, vaan haussa on yhä enemmän myyjä-visualisteja, Nissilä sanoo.

Somistaja on koulutuksen vanha nimi. Pelkästään somistajien ammattikuntaan kuuluvia on kuitenkin vähemmän kuin ennen, koska nopeasti vaihtuvat sesongit ovat tehneet myymälätilojen somistamisesta jokaisen myyjän työtä.

- Eihän nykyään tavaroita myydä perinteisesti. Myynti tehdään esillepanoilla, Nissilä muistuttaa.

Markkinointiviestinnän ammattitutkintoon, visuaaliseksi markkinoijaksi, Nissilä kannustaa lähtemään niin kaupan alalla työskenteleviä kuin kauniin luomisesta, tuunaamisesta ja sisustamisesta kiinnostuneita. Koulutus sopii myös asiakastilaisuuksien ja messuosastojen toteuttamisesta vastuussa oleville.

Koulutus toteutetaan monimuoto-opiskeluna ja opetusta on noin yhtenä iltana viikossa Kokkolassa.

 

Lue lisää Kpedun koulutuksesta: www.kpedu.fi/liiketalous ja koko somistaja-alasta somistajayhtistyksen blogista: somistajayhdistys.blogspot.fi

 

Lisätietoja: tutkintovastaava Tuija Nissilä p. 044 725 0854