Ajankohtaista
Opetusravintola Kokkolinna monipuolisti ravintolapalveluitaan
Uudistuksen tavoitteena on monipuolisemmat ravintolapalvelut lounaalla ja tarjota palveluja myös rautatieaseman asiakkaille.
Keski-Pohjanmaan ammattiopiston kokki- ja tarjoilijaopiskelijoiden oppimisympäristönä toimiva Opetusravintola Kokkolinna Isokadulla järjesteli toimintojaan uudelleen. Cafe Kokkolinnan tila muutettiin kokoustilaksi ja ravintolan palveluita monipuolistettiin kahvilapalveluilla. Ravintolassa on nyt mahdollisuus nauttia lounasruokien lisäksi nopeampia vaihtoehtoja tai herkutella tuoreella leivonnaisella.
- Kahvilan suosituimmat tuotteet olivat valmiiksi pakatut ruoka-annokset ja salaattibaari, joita on edelleen tarjolla, kertoo ravintolapäällikkö Saija Uski.
Uski pitää muutoksen etuna nopeutta ja toivoo sijainnin palvelevan myös rautatieaseman asiakkaita asiakkaita entistä paremmin.
- Kahvila on helposti lähestyttävissä ja täältä saa eväät nopeasti mukaan.
Uudistuneeseen pienen salin puolelle tulee keväämmällä oma sisäänkäynti Isokadun ja Rautatiekadun nurkasta.
Entisiin kahvilan tiloihin avattiin ruoka ja tarjoilupalveluineen 30 hengen kokoustila, jonka saa varauksesta käyttöönsä.
Kokkolinna palvelee ma-pe 10.30-15.30 ja lounasta tarjoillaan ma-pe klo 11-14.30. Ravintola on avoinna myös tilauksesta.
Opiskelijat ja Kokkolinnan henkilökunta suunnittelevat ja toteuttavat arkipäivien lounaan. Monipuolinen ruokalista pitää sisällään vaihtuvan keiton, itse leivotun leivän, kaksi pääruokavaihtoehtoa sekä jälkiruoan ja kahvin.
Kokkolinna on upea jugend-talo, joka valmistui vuonna 1908 ja peruskorjattiin vuonna 2002, jolloin katutason opetusravintolakin avattiin. Rakennuksessa on toiminut ensimmäinen kahvila jo 1910-luvulla.
Lisätietoja:
Ravintolapäällikkö Saija Uski p. 044 7250 125
HAKUAPUA!
Hakijapalvelut 040 808 5010
hakijapalvelut(a)kpedu.fi
INFO 040 808 5566
Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä
Närvilänkatu 8, 67100 KOKKOLA
Tiedustelut: info(at)kpedu.fi
Kirjaamo: kirjaamo(at)kpedu.fi