Ajankohtaista
Valokuvauksen ammattilaiset kokoontuvat Kälviälle
Keski-Pohjanmaan kansanopistosta on muodostunut kansallisella tasolla valokuvaajien kohtaamispaikka. Kolmatta kertaa järjestettävä Valokuvan pyöreä pöytä –tilaisuus nostaa tällä kertaa esiin nuoria valokuvaajia, vaihtoehtoista luontokuvaa ja kantaaottavaa poliittista valokuvaa.
Tilaisuuteen saapuu esiintyjiksi edellisten vuosien tapaan alan tunnustamia valokuvaajia ja valokuvataiteilijoita eri puolilta maata. Tilaisuuden avaa valokuvataiteen läänitaiteilija Jenni Latva, jonka jälkeen tutustutaan Kati Leinosen luennolla märkälevytekniikkaan.
Kokeneet valokuvaajat Irma Varrio ja Ari-Matti ovat herättäneet vaihtoehtoisilla luontokuvillaan kohua ympäri maata. Nyt he ovat Keski-Pohjanmaalla esittämässä impressionistisia teoksiaan ensimmäistä kertaa.
Sanni Seppo ja Anna-Kaisa Rastenberg ovat kolmivuotisen Poliittisen valokuvan festivaalin järjestäjät ja tulevat kertomaan tapahtumasta. Tapahtuman päänäyttely on parhaillaan Valokuvataiteen museolla Helsingissä, festivaalikokonaisuus on käynnissä huhtikuun loppuun saakka. Sanni Seppo kuuluu maamme eturivin valokuvataiteilijoihin, Anna-Kaisa Rastenberg on tunnustettu toiminnastaan mm. Valokuvataiteen museolla.
Hanna-Kaisa Hämäläinen on yksi Suomen tunnetuimpia pitkän linjan kuvajournalisti. Hän on mm. PhotoDo ry-yhdistyksen toiminnanjohtaja ja Tampereen yliopiston valokuvausopettaja. Hämäläinen on toiminut myös Suomen Lehtikuvaajat ry:n puheenjohtajana. Nyt Hämäläinen on kuratoinut monivuotisen Next Generation –produktion, joka esitellään nyt ensi kertaa pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Esityksessä on mukana yksi osallistuneista valokuvaajista, Esa Ylijääskö.
- Pyöreän pöydän järjestämisen lähtökohta on ollutkin tarjota Keski-ja Pohjois-Suomessa asuville valokuvan kentän ajankohtaistapahtuma, jossa on mahdollisuus tavata alan toimijoita, tekijöitä ja valokuvauksesta kiinnostunutta väkeä, kertoo valokuvaaja ja valokuvauksen opettaja Jari Eklund, joka koordinoi kansanopistolla tapahtuman järjestämistä.
Eklundin mukaan vastaavaa tapahtumaa ei ole tarjolla pääkaupunkiseudun ulkopuolella.
Valokuvan pyöreä pöytä järjestetään sunnuntaina 3.4. klo 10-18 Keski-Pohjanmaan kansanopistolla Kälviällä.
Lisätietoja:
Jari Eklund p. 040 8085 037
Tarkempi ohjelma: www.facebook.com/ValokuvanPyoreaPoyta
HAKUAPUA!
Hakijapalvelut 040 808 5010
hakijapalvelut(a)kpedu.fi
INFO 040 808 5566
Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä
Närvilänkatu 8, 67100 KOKKOLA
Tiedustelut: info(at)kpedu.fi
Kirjaamo: kirjaamo(at)kpedu.fi