Ajankohtaista
Kpedun luonnonvara-ala mukana Ecvet-projektin loppuseminaarissa Liettuassa
30.5.2016 klo 08:12
Suomen ja Kpedun edustajina Petri Ahoniemi, Virpi Pääkkönen ja Heidin Jokinen (kuvassa toinen, neljäs ja viides vasemmalta) sekä kuvasta puuttuva Katja Vola osallistuivat Liettuassa toukokuun lopussa järjestettyyn Ecvet-projektin päätösseminaariin. Tässä EU:n rahoittamassa kaksivuotisessa Erasmus+, KA2 -projektissa olivat Suomen lisäksi mukana maatalousalan oppilaitokset Liettuasta, Norjasta ja Saksasta. Tämän strategisen kumppanuusprojektin tarkoituksena on yhdenmukaistaa Euroopan alueella tapahtuvan maatalousalan opiskelun arviointia, opiskelun sisältöjen toteutusta ja laatua.
Ecvet-pisteytysjärjestelmän avulla opiskelijan on mahdollista suorittaa halutessaan osa opinnoistaan ulkomailla, minkä eurooppalaisella tasolla yhdenmukainen osaamisen tunnistusjärjestelmä mahdollistaa jatkossa entistä paremmin. Opinnot ovat aina osa suoritettavaa tutkintoa. Kpedun opiskelijalla on mahdollisuus perehtyä esimerkiksi norjalaiseen lammastalouteen tai osallistua muokkaus- ja kylvötöihin tai ison karjatilan toimintaan Saksassa. Vastavuoroisesti myös eurooppalaiset maatalousopiskelijat pääsevät työskentelemään keskipohjalaisen maatalousosaamisen parissa. Ecvet-projekti tuotti myös uusia kumppanuuksia, joita Kpedun luonnonvara-ala hyödyntää opiskelijaliikkuvuuksissakin. Projektitoiminta edistää osaltaan myös keskipohjalaisen maatalouden kehittymistä.
HAKUAPUA!
Hakijapalvelut 040 808 5010
hakijapalvelut(a)kpedu.fi
INFO 040 808 5566
Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä
Närvilänkatu 8, 67100 KOKKOLA
Tiedustelut: info(at)kpedu.fi
Kirjaamo: kirjaamo(at)kpedu.fi