Ajankohtaista

Pellonpiennartapahtumassa selviää onko valvatti saatu kuriin luomutilalla

29.8.2016 klo 10:26
Sieviläisellä luomutilalla on usean vuoden aikana testattu erilaisia keinoja monivuotisten rik-kakasvien hävittämiseksi. Torstaina 1.9. järjestettävässä kaikille avoimessa tilaisuudessa mennään pellolle arvioimaan, miten rikat on saatu kuriin.
- Kolme vuotta sitten järjestimme pellonpiennartapahtuman valvatin vaivaamalla lohkolla Sie-vissä. Tällöin virisi ajatus järjestää paikan päällä havaintokokeita, joissa selvitetään luomuvil-jelyyn soveltuvien torjuntamenetelmien tehoa, kertoo Luonnonvarakeskuksen tutkija Timo Lötjönen.
Sievissä on tehty kolmessa kohteessa erilaisia valvatin, ohdakkeen ja juolavehnän torjunta-toimia. Kokeiden aikana on opittu myös uutta.

Paikalla ovat KVICK-FINN ja CombCut –koneet ja asiantuntijoina Timo Lötjönen Luonnonva-rakeskuksesta kertomassa havaintokokeiden tuloksista ja niistä opituista asioista, Boris Lindgård BT-Agro Oy:ltä antamassa ohjeita monivuotisten rikkakasvien säätelyyn sekä luomuasiantuntija Jari Tikkanen ProAgria Keski-Pohjanmaasta.

Tilaisuuden järjestävät yhteistyössä Ajantasalla-, LUKEKAS- ja Maasta markkinoille –hankkeet sekä Keski-Pohjanmaan luomuyhdistys ry.

Lisätietodot: Luonnonvarakeskuksen tutkija Timo Lötjönen, joka on vastannut koejärjestelyistä: timo.lotjonen(a)luke.fi, p. 029 532 6347.

Kokoontuminen Sievin Teboilin pihalla klo 10.45 (Jussintie 13).