Ajankohtaista
Oppisopimusviikko – Ensimmäistä kertaa Suomessa
6.10.2017 klo 10:30
Valtakunnallista Oppisopimusviikkoa vietetään 9.-13.10.2017. Keski-Pohjanmaalla oppisopimusviikkoa toteuttaa Keski-Pohjanmaan Oppisopimustoimisto.
Työn ja oppilaitosopiskelun yhdistävää oppisopimuskoulusta juhlistetaan verkko- ja paikallistapahtumissa ympäri Suomen. Viikon aikana Kokkolassa järjestetään mm. aamupalatilaisuus alueen työnantajille ja yrittäjille yhteistyössä Pohjanmaan kauppakamarin kanssa ja opiskelijoille on luvassa Oppisopimus Pop-up -infoja.
Vuosittain oppisopimuksella opiskelee noin 50 000 ihmistä ja määrän toivotaan kasvavan entisestään. Siksi oppisopimuskoulutuksen mahdollisuuksista halutaan kertoa oman teemaviikon avulla. Oppisopimusviikossa on mukana koulutuksenjärjestäjät ympäri Suomen ja sen virallisena suojelijana toimii opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen.
Nykyaikainen ja joustava koulutusmuoto
Oppisopimuksella voi suorittaa minkä tahansa toisen asteen ammatillisen tutkinnon. Vaihtoehtoja on noin 360. Tutkinnosta noin 80 prosenttia suoritetaan työpaikalla ja 20 prosenttia lähiopintoina oppilaitoksessa, etänä tai verkossa.
Opiskelijalle oppisopimus on tapa hankkia ammatti, suorittaa aloitetut ammattiopinnot loppuun työsuhteessa tai saada lisäkoulutusta omalla työpaikalla tai omassa yrityksessä. Yritykselle oppisopimus on tapa kouluttaa henkilökuntaa juuri omiin tarpeisiin ja saada omalle yritykselle räätälöity koulutuskokonaisuus.Oppisopimusviikon pääjärjestäjänä toimii OpsoDiili-koordinaatiohanke. Lisätietoa sivulta oppisopimus.fi/oppisopimusviikko ja Facebook-tapahtumassa “Oppisopimusviikko 2017”.
Lisätiedot:
Oppisopimuspäällikkö
Anu Haapasalo
Keski-Pohjanmaan Oppisopimustoimisto
p. 040 359 6240
anu.haapasalo@kpedu.fi
HAKUAPUA!
Hakijapalvelut 040 808 5010
hakijapalvelut(a)kpedu.fi
INFO 040 808 5566
Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä
Närvilänkatu 8, 67100 KOKKOLA
Tiedustelut: info(at)kpedu.fi
Kirjaamo: kirjaamo(at)kpedu.fi