Ajankohtaista

Johan Händelin lähtökuopissa ammattitaidon MM-kisoihin Abu Dhabiin

9.10.2017 klo 10:05
Johan HändelinKpedun Johan Händelin matkustaa 10.10. Suomen edustusjoukkueen mukana nuorten ammattitaidon MM-kisoihin Abu Dhabiin. Händelin lähtee matkaan luottavaisin mielin, sillä WorldSkills-kisaan valmistautuminen on sujunut harjoituksellisesti kaikin puolin suunnitellusti. 

Henkilökohtaiseksi tavoitteekseen Händelin on asettanut Medallion of Excellence -tunnustuksen saavuttamisen kilpailemassaan tietojenkäsittelylajissa. Kyseisellä tunnustuksella palkitaan ne kilpailijat, jotka saavat oman lajinsa keskiarvoa korkeammat pisteet.

Kokkolalainen Johan Händelin valmistui tänä keväänä datanomiksi Keski-Pohjanmaan ammattiopistosta. Vuoden 2016 keväänä Händelin voitti ammattitaidon suomenmestaruuden tietojenkäsittelylajissa. Karsintojen kautta hän selviytyi Suomen maajoukkueen edustajaksi ammattitaidon MM-kisoihin kyseisessä lajissa.

Neljä kisapäivää, seitsemän osatehtävän kokonaisuudesta muodostuva sovellus

Järjestyksessään 44. WorldSkills-kilpailujen avajaiset järjestetään Arabiemiirikuntien pääkaupungissa Abu Dhabissa 14.10, mitä seuraa neljä kisapäivää sekä päättäjäiset ja mitalien jako 19.10.

Tietojenkäsittelylajissa mittaa toisistaan ottavat 25 maan MM-edustajat. Händelin ja hänen kanssakilpailijansa ovat saaneet ennakkoinfona tietää, että päätehtävällinen sovellus tehdään lentoyhtiölle. 

Neljä kisapäivää koostuu tietojenkäsittelylajissa yhteensä seitsemästä osatehtävästä siten, että kolmena kisapäivänä tehdään kaksi ja yhdelle kisapäivälle jää siten yksi tehtävä.

– Kyse on siis yhtenäisen sovelluksen tekemisestä, joka on jaettu seitsemään eri osaan, Händelin täsmentää. 

Suurimmaksi haasteeksi Händelin mainitsee käytettävissä olevan ajan riittämisen sekä osatehtävä- että ennen muuta kisapäiväkohtaisesti. Tähänkin olennaiseen asiakokonaisuuteen on Händelinin MM-kisoihin valmentavassa harjoittelussa panostettu.

– Osaamiseni kokonaistaso riittää kyllä Abu Dhabissa, Händelin uskoo.

Händelin jakaa kiitosta valmentajilleen

Ensimmäisen kerran Händelin otti tuntumaa ammattitaitokisoihin osallistumalla tietojenkäsittelylajin Taitaja-semifinaaliin tammikuussa 2016, ja nyt hän on siis matkaamassa ammattitaidon MM-kisoihin. Alkuvaiheen osalta Händelin kiittää Keski-Pohjanmaan ammattiopiston opettajakaksikkoa Juhani Kuivaniemeä ja Jussi Rajaniemeä ammattitaitoisen osaavasta valmentamisesta.

MM-kisapaikan varmistuttua Händelinin valmennusvastuu siirtyi Suomen maajoukkueen tietojenkäsittelylajin ekspertti Harri Hautalalle ja Softwave Ohjelmistot Oy -nimisessä yrityksessä ohjelmoijana työskentelevälle Eemu Pihlajalle. Pihlaja on Kpedun edellinen MM-kisaedustaja, sillä hän kilpaili informaatioteknologialajissa WorldSkills-kilpailuissa Saksan Leipzigissa vuonna 2013. Händelin pääsi Pihlajan ansiosta kesätöihin Softwave Ohjelmistot Oy:öön, mikä osaltaan on myös edistänyt Händelinin MM-kisoihin valmistautumista.

Kaksi harjoituskilpailua ja neljä maajoukkueleiriä

Osana MM-kisoihin valmentautumista Händelin osallistui tänä keväänä Helsingin Messukeskuksessa järjestetyn Taitaja2017-finaalitapahtuman yhteydessä toteutettuun tietojenkäsittelylajin KV-sarjaan. Myös Saksassa touko-kesäkuun vaihteessa käydyssä harjoituskisassa Händelin kohtasi sellaisia kilpailijoita, jotka edustavat maataan myös Abu Dhabin MM-kisoissa.

Edellisten vuonna 2015 Brasiliassa käytyjen MM-kisojen tietojenkäsittelylajin tehtävät Händelin on käynyt harjoittelumielessä todella tarkkaan läpi. Händelin on osallistunut myös kaikkiin neljään maajoukkueen yhteisleiriin, joista ensimmäinen oli huhtikuussa ja viimeisin lokakuun lopussa.

Ylioppilaskirjoitukset tällä erää ohi – viimeinen palaveri 5.10., Abu Dhabiin 10.10.

Händelinin ylioppilaskirjoitukset päättyivät tällä erää maanantaina 2.10. 

– Ylioppilaskirjoitukset ja niihin valmistautuminen ovat tuoneet lisähaastetta Abu Dhabiin valmentautumiseen, mutta siitäkin on selvitty, Händelin toteaa.

Loput aineet neljättä vuotta Kokkolan ammattilukiota käyvä Händelin kirjoittaa ensi keväänä suorittaen siten siis myös ylioppilastutkinnon ammatillisen perustutkinnon (datanomi) jatkoksi.

Händelin, Pihlaja ja Hautala pitivät vielä 5.10. Skype-palaverin hioen ja viimeistellen Händelinin kisataktiikan lopulliseen muottiinsa. Suomen 27 nuoresta huippuosaajasta muodostuva ammattitaitomaajoukkueen lento Abu Dhabiin lähtee 10.10, ja matka kestää yhteensä kymmenen päivää.

Joka toinen vuosi järjestettäviin ammattitaidon MM-kisoihin osallistuu tänä vuonna lähes 1.300 nuorta 58 maasta. Edellisiä Brasilian Sao Paolossa järjestettyjä WorldSkills-kilpailuja seurasi noin 200.000 kävijää, joten kyse on siis massiivisen luokan tapahtumasta.

Lisätietoja Abu Dhabin ammattitaidon MM-kisoista löytyy Skills Finland ry:n verkkosivuilta.

Kpedu toivottaa Johan Händelinille onnea kisoihin!