Ajankohtaista
Kuntakokeilulla kohti onnistumisia – Jok Biong Kuol työllistyi uraohjaajan avulla
Työllisyyden kuntakokeilu on käynnistynyt
Keski-Pohjanmaalla, ja maaliskuun alussa kokeilun piiriin siirtyi noin 2700
entistä TE-palveluiden asiakasta. Koulutusorganisaatiot toimivat kuntakokeilun
tärkeinä yhteistyökumppaneina, ja asiakkaita pyritään auttamaan yhä paremmin
työnhaku- tai opintopolullaan eteenpäin. Kokkolan kaupungin työllisyyspäällikkö
Sanna-Mari Levijoki kertoo että asiakkaiden luukuttaminen on yksi asia, mistä
halutaan päästä eroon.
– Kuntakokeilun ja koulutusorganisaatioiden yhteistyö on
tiivistä ja resursseja on ihan fyysisestikin siirretty koulutusorganisaatioista
meidän tiloihimme iParkiin. Nyt voimme vanhalla työllisyystaloajattelulla
edistää asiakkaan tilannetta eteenpäin yhdeltä pöydältä, Levijoki iloitsee.
Levijoki toteaa, että pullonkaulana asiakkaiden
auttamisessa on aikaisemmin ollut muun muassa se, että virkailijoilla on ollut
liikaa asiakkaita. Jos asiakkaita ei opi tuntemaan, asettaa heitä helposti
mekaanisesti eri laatikoihin.
– Avoimia työpaikkoja on alueella yllin kyllin, ja kovasta
työvoimapulasta kärsitään monella alalla. Samaan aikaan moni työnhakija kertoo
etsineensä töitä tosi kauan löytämättä mitään. Näitä häiriöitä pyrimme nyt
poistamaan entistä yksilöllisemmällä tuella.
Kpedun työelämäpalvelupäällikkö Anu Haapasalo kertoo Kpedun
panostavan kuntakokeiluun usean työntekijän voimin. Päätehtävänä näillä opinto-
ja uraohjaajilla on löytää kuntakokeilun asiakkaille opiskelupolkuja,
työpaikkoja, ja mahdollisuuksia työllistyä esimerkiksi oppisopimuskoulutuksen
tai rekrykoulutuksen kautta.
Yksi tähän työhön valjastettu on Kpedun uraohjaaja Marianne
Leimio-Seppä. Hänen tehtävänään on auttaa asiakkaita ottamaan seuraavat
askeleet opiskelu- tai urapolullaan.
– Minun luonani käy monenlaisia asiakkaita. Osalla on mieliala
tosi matalalla, osa on hukassa omassa elämässään, ja osa taas on tosi lähellä
työllistymistä. Minun tehtävänäni on haastatella heitä, ottaa selville heidän
haaveensa ja työllistymisen esteet. Voimme esimerkiksi tehdä työhakemuksia ja
harjoitella työhaastattelutilanteita. Voin tarvittaessa vaikkapa lähteä
kaveriksi tutustumaan työpaikkoihin.
Leimio-Seppä kertoo nähneensä jo nyt kuntakokeilun hyviä
tuloksia. Yksi juhlan päivä koitti pari viikkoa sitten, kun hän sai tietää
sudanilaisen Jok Biong Kuolin työllistyneen henkilökohtaiseksi avustajaksi.
Kuol kertoo olevansa enemmän kuin tyytyväinen Leimio-Sepältä saatuun tukeen.
– Olen ammatiltani opettaja, ja muutin Suomeen vuonna 2004. Olen tehnyt lyhyitä työpätkiä vuosien varrella, ja välillä ollut työttömänä. Mariannen avulla sain nyt töitä Kokkolasta. Työnhaku on hankalaa, kun tulee eri kulttuurista. En voi tietää, mitä suomalaiset työnantajat haluavat hakijasta tietää, ja siinä Marianne oli suuri apu, ja teimmekin työhakemuksia yhdessä. Marianne auttoi minua liian paljon, Kuol toteaa kiitollisena.
Kuvat: Eeva Huotari, Sanna Tamminen
HAKUAPUA!
Hakijapalvelut 040 808 5010
hakijapalvelut(a)kpedu.fi
INFO 040 808 5566
Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä
Närvilänkatu 8, 67100 KOKKOLA
Tiedustelut: info(at)kpedu.fi
Kirjaamo: kirjaamo(at)kpedu.fi