Ajankohtaista

Kpedun uusi rehtori Nina Ollila kuvaa itseään luovuuteen kannustavaksi laatujohtajaksi

5.4.2023 klo 10:24

Nina Ollila aloitti työt Keski-Pohjanmaan ammattiopiston rehtorina kuukausi sitten. 49-vuotias Oulussa syntynyt Ollila kertoo tehneensä pitkän työuran ammatillisen koulutuksen parissa jo ennen nykyistä pestiä. Polku on vienyt ensin ravintola-alan esimiestehtävistä ravintola-alan opettajaksi, sitten projektipäälliköksi, asiakkuuspäälliköksi ja koulutuspäälliköksi.

Rehtorin tehtävistä hän kertoo kiinnostuneensa noin kymmenen vuotta sitten, ja ensimmäinen rehtorin pesti olikin Saskyn palveluksessa Tampereella.

Kuvassa rehtori Nina Ollila poseeraa työhuoneen pöydän äärellä istuen.


– Edelliset viisi vuotta olen tosiaan toiminut rehtorina Saskyssa Tampereen palvelualan ammattiopistossa. Ajatuksena oli tuolloin, että haluan vielä päästä kokemaan ja näkemään isomman oppilaitoksen toimintaa, ja tämä paikka tuli sopivasti auki. Tämä on monialainen oppilaitos, joka on vahvasti mukana alueen ja elinkeinoelämän kehittämisessä.

– Näen että olemme koulutuksenjärjestäjänä asiakaspalvelutehtävissä. Meidän asiakkaisiimme kuuluvat opiskelijoiden lisäksi elinkeinoelämän asiakkaat. Hyvällä vuoropuhelulla ja yhteistyöllä varmistamme opiskelijoiden saavan sellaista osaamista, jota tämän päivän – ja myös tulevaisuuden, työelämä vaatii. Tiiviit työelämäyhteydet ja monipuolisesti verkostoissa mukana oleminen ovat tärkeitä asioita.

Ollila kertoo olevansa esimiehenä ja työkaverina ihmisläheinen ja helposti lähestyttävä asiajohtaja, joka kannustaa luovuuteen.

– Tämä on ehkäpä hyvä kehittymishaaste kaikille suomalaisille. Monesti ajatellaan, että virheitä ei saisi tehdä. Minä taas haluan ajatella, että virheitä ei lasketa – lasketaan vain onnistumisia. Haluan luoda sellaista toimintakulttuuria, jossa ”virheet” ovat vain askelia kohti onnistumista.

– Haluan aina lähestyä elämää ilon kautta. Täydellisyys on tylsää. Työni rehtorina on hallita ja johtaa, mutta niissä kohdissa, joissa ei ole aivan pakko, haluan antaa mahdollisuuden kokeilemiselle ilman liian tarkasti määriteltyjä struktuureja.

Samalla Ollila peräänkuuluttaa tietynlaista balanssia, sillä sekä taloudellinen, ekologinen että sosiaalinen ja inhimillinen kestävyys on otettava huomioon.

– Kestävä kasvu on osa meidän strategiaamme. Mitä paremmin pystymme tasapainoisesti viemään asioita eteenpäin, sitä paremmin meillä menee. Laatutyö ja tiedolla johtaminen ovat minulle tärkeitä asioita. Päätösten pitää perustua mitattuun ja tutkittuun tietoon – tai ainakin on oltava yhdessä muodostettuja käsityksiä ennen kuin lähdetään mihinkään suuntaan.

Kuvassa uusi rehtori Nina Ollila istuu kahvipöydässä nauraen. Etualalla näkyy kollegoiden selät.


Ollila kertoo omien lasten ja pitkän työuran opettaneen hänelle, että oli asia mikä tahansa, ihmisten kesken pitää säilyä hyvä fiilis.

– Käytän työssäni paljon dialogia. Minua viisaammat ovat sanoneet, että dialogi on yhdessä ajattelua, ja tämän allekirjoitan. Jos emme puhu, päädymme luulemaan asioita. Tavoitteet pitää sanoittaa ja niistä pitää keskustella. Fokuksessa pysyminen on tärkeää myös työssäjaksamisen ja työhyvinvoinnin näkökulmasta.

Kiireistä arkea ja kahden kaupungin väliä kulkeva Ollila kertoo nauttivansa vapaa-ajallaan kiireettömyydestä ja aikatauluttomuudesta.

– Tykkään tehdä perheen kanssa asioita sen kummemmin suunnittelematta. Vapaapäivien ydin on, että ei ole aikatauluja. Ruuhkavuosia viettäneenä olen asettanut omat harrastukseni ja kiinnostuksen kohteeni hieman taka-alalle. Tällä hetkellä nautin hyvästä ruoasta, ja siitä että saan välillä nukkua pitkään. Istumatyön vastapainoksi pyrin liikuttamaan itseäni lenkillä tai kuntosalilla.

 

Nina Ollila

- 49-vuotias, kotoisin Oulusta. Asuu viikot Kokkolassa ja viikonloput Tampereella perheen luona.

- Uusioperheeseen kuuluvat puoliso sekä lapsia, joista osa on teini-ikäisiä ja osa jo nuoria aikuisia. Perheeseen kuuluu myös 4-vuotias kääpiövillakoira.

- Aiempaan työuraan on kuulunut muun muassa rehtorin tehtävä Saskyssa sekä ravintola-alan opettajan, projektipäällikön, asiakkuuspäällikön ja koulutuspäällikön tehtävät Kainuun ammattiopistossa.

- Aloitti työt Keski-Pohjanmaan ammattiopiston rehtorina 6.3.2023.   

 

Kuvat: Eeva Huotari