Ajankohtaista

Yhteishaku päättyi - ensisijaisten hakijoiden määrä kasvoi reilusti

8.4.2021 klo 12:47
Yhteishaku päättyi - ensisijaisten hakijoiden määrä kasvoi.

Hius- ja kauneudenhoitoala, logistiikka-ala ja maatalousalan eläintenhoidon osaamisala Kpedun suosituimpia koulutuksia yhteishaussa

Keski-Pohjanmaan ammattiopiston suosituimpia koulutuksia olivat 7.4.2021 päättyneessä yhteishaussa hius- ja kauneudenhoitoalan perustutkinto, logistiikan perustutkinto sekä maatalousalan perustutkinnon eläintenhoidon osaamisala.

Seuraaviksi vetovoimaisimpia perustutkintoja olivat media-ala ja kuvallinen ilmaisu, autoala, prosessiteollisuus, hevostalous sekä sähkö- ja automaatioala.

Kpedussa yhtä perustutkinnon aloituspaikkaa tavoitteli 1,10 ensisijaista hakijaa – hakijamäärät nousivat viime vuodesta

Kpedussa oli 23.2. alkaneessa yhteishaussa haku 23 perustutkintoon Kokkolan ammattikampuksella ja Kälviällä sekä Kannuksessa, Kaustisella ja Perhossa, joihin aloituspaikkoja oli yhteensä 703. Näihin 23 tutkintoon haki 772 ensisijaista hakijaa, joten yhtä aloituspaikkaa tavoitteli 1,10 ensisijaista hakijaa. Ensisijaisten hakijoiden määrä on lisääntynyt, sillä viime vuonna vastaavat luvut olivat 687 ja 1,02.

Keski-Pohjanmaan ammattiopiston rehtori Sirkku Purontaus on erittäin iloinen yhteishaun tuloksista. ”Erityisesti tänä poikkeuksellisena aikana pohdimme, että miten onnistumme tässä, kun ei voitu järjestää fyysisiä tapaamisia messujen ym. tapahtumien merkeissä. Kiitos kuuluu henkilöstölle hyvästä työstä, ja iloitsen erityisesti perusopetuksen kanssa tehdystä yhteistyöstä”.

Yhteishaussa opiskelupaikkaa hakivat peruskoulun tänä keväänä päättävät tai lukion suorittaneet sekä ilman ammatillista perustutkintoa olevat. Yhteishaun koulutukset alkavat elokuussa.

Lopulliset yhteishaun valintatulokset julkaistaan 17.6. ja valituille ilmoitetaan opiskelupaikasta sähköpostitse. Valitun tulee ilmoittaa opiskelupaikan vastaanottamisesta viimeistään 1.7.

Soveltuvuuskokeet järjestetään huhti-toukokuussa sosiaali- ja terveysalalla, kasvatus- ja ohjausalalla, turvallisuusalalla sekä maatalousalan eläintenhoitajan osaamisalalla.

Jatkuva haku

Yhteishaun kautta hakeneet ja ilman opiskelupaikkaa jääneet voivat hakea Keski-Pohjanmaan ammattiopistoon 17.6. jälkeen jatkuvan haun kautta. Ilman opiskelupaikkaa jääneillä on myös mahdollisuus osallistua jälkiohjauspäivään 22.6. Jatkuvan haun aloituspaikoista tiedotetaan Kpedun nettisivuilla, missä myös haku koulutukseen tehdään.

Yhteishaku on tärkeä hakeutumisväylä, mutta suurin osa Kpedun ammatilliseen koulutukseen hakeutuvista hakee jatkuvassa haussa joustavasti ympäri vuoden. Viime vuoden aikana jatkuvassa haussa Kpeduun haki yhteensä 1.701 opiskelijaa. Jatkuvassa haussa on saapunut noin 500 hakemusta alkuvuoden aikana.

Jatkuvassa haussa voivat hakea kaikki ne, jotka haluavat hankkia ammatillisen tutkinnon tai kehittää osaamistaan. Ammatillisten perustutkintojen ohella jatkuvassa haussa voi hakea myös ammatti- ja erikoisammattitutkintoihin. 

Valma ja kansanopistolinjat

Kpedun järjestämän ammatilliseen koulutukseen valmentavaan koulutuksen haku päättyi myös 7.4. Ensisijaisia hakijoita Valma-koulutukseen oli 65. Valintatulokset ovat tiedossa 17.6. Valma-opinnot alkavat Kokkolan ammattikampuksella elokuussa.

Keski-Pohjanmaan kansanopiston vuoden kestäville kansanopistolinjoille haku jatkuu 23.6. saakka. Opinnot alkavat Kälviän toimipaikassa syksyllä.

Lisätietoja                        

Keski-Pohjanmaan ammattiopiston rehtori Sirkku Purontaus, sirkku.purontaus(a)kpedu.fi, 044 725 0101, opintoasiainpäällikkö Merja Kivelä, merja.kivela(a)kpedu.fi, 040 808 5161 ja Kpedun Hakijapalvelut, 040 808 5010, hakijapalvelut(a)kpedu.fi