Tavoite
Kälviä Arts kansanopistolinja 43 ov/40 op
Keski-Pohjanmaan kansanopiston Kälviä Arts-linja on taideopintoja tarjoava vuoden pituinen kansanopistolinja. Opinnot on suunnattu oppivelvollisuusiän ylittäneille (18 v.), taiteesta ja kulttuurista sekä esittävästä taiteesta kiinnostuneille opiskelijoille. Kansanopistolinja ei itsessään anna ammatillista pätevyyttä, mutta valmentaa hyvin alan jatko-opintoihin ja auttaa tutkimaan omaa tulevaisuutta taiteen parissa. Opintoihin on myös mahdollista lisätä erilaisia tutkinnon osia esim. Kasvatus- ja ohjausalan tai Media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkinnoista. Teemme myös yhteistyötä Turun Taideakatemian avoimen AMK koulutuksen kanssa.
Opinnoista on mahdollisuus rakentaa oman näköinen kokonaisuus valitsemalla perusopinnot Arts- taide linjan sisällöistä (mm. piirustus, maalaus, grafiikka, soveltava veistotaide, varjoteatteri ja sosiaalinen sirkus) ja opiskella lisäksi yhteisistä opinnoista koostuvia monitaiteellisia kokonaisuuksia. Kansanopisto-opinnoissa opiskelijoiden monipuolinen ja yksilöllinen ohjaus ja yhteisöllinen asuminen tukevat elämänhallintaa.
Opiskelu tapahtuu arkipäivisin 25 h/vko Keski-Pohjanmaan kansanopiston tiloissa Kälviän keskustassa sijaitsevissa tiloissa. Opintoja on valittavissa vapaavalintaisesti myös joinain viikonloppuina. Opinnot ovat hyvin käytännönläheistä projektiopiskelua, ja teoriaopinnot on sisällytetty oppitunteihin työpajojen yhteydessä. Opiskelijalta vaaditaan koulukuntoisuutta ja itseohjautuvuutta.
Opinnot ovat laadukasta nykytaideopetusta ja teknisten taitojen harjoittelun lisäksi opiskelija saa paljon käytännön kokemusta oman ilmaisun laajentamiseen. Opettajat ovat oman taiteenlajinsa tekeviä taiteilijoita ja verkostoidut jo opintojen aikana taiteen kentälle. Opintoihin ei ole pääsykokeita, vaan kansanopistolinjalle opiskelijat valitaan hakujärjestyksessä. Linjan maksimiopiskelijamäärä on 20. Pääsyvaatimuksena on kiinnostus taiteen tekemiseen tai oppimiseen ja elämäntilanne, joka mahdollistaa 5 tunnin opiskelun arkipäivittäin. Haku lukuvuodelle 2025-26 päättyy 20.6.2025, jonka jälkeen järjestetään tarvittaessa jatkohaku 31.7.2025 saakka. Koulu alkaa 11.8.2025 ja loppuu 29.5.2026. Vapaita opiskelupaikkoja voi kysellä jatkuvan haun kautta ympäri vuoden.
Kansanopistolinja on maksullinen opiskelijoille. Viikon hinta on 90 €/vko (3330 €/vuosi) sisältäen opetuksen, opetusmateriaalit ja lounaan opetuspäivinä tai 120 €/vko (4440 €/vuosi) sisältäen asumisen, kolme ruokailua päivässä, opiskelut ja perusmateriaalit niihin teoksiin ja töihin, mitkä opettaja/kouluttaja ohjeistaa. Kaikkiin vapaa ajalla ja viikonloppuisin työstettäviin teoksiin materiaalit täytyy kustantaa itse. Suorittamalla tutkinnon osia muista Kälviällä tarjottavista opinnoista, opintomaksut hieman alenevat. Koululla voi halutessaan asua asuntolassa ja yli 17-vuotiaat voivat hakea Kelan opintotukea ja asumislisää.
Tilat
Keski-Pohjanmaan kansanopisto sijaitsee luonnonläheisellä paikalla Kälviällä. Kälviä on pieni sivukylä n. 20 kilometriä merenrannalla sijaitsevasta kulttuurikaupunki Kokkolasta. Opiston alue on turvallinen ja tasa-arvoinen ympäristö, jossa voi kokeilla itsenäistä asumista ja opiskelua tai pohtia rauhassa elämän suuntaa. Asuntolassa asutaan 1–2 hengen huoneissa ja jaetaan yhteiset keittiö-, oleskelu- ja pesutilat. Asuntolassa on mahdollisuus asua myös viikonloppuisin. Asuntolaohjaaja on paikalla iltakymmeneen asti ja ruokalasta saa valmiin ruuan kolme kertaa päivässä (myös monipuolisesti erikoisruokavaliot). Opiskelijoiden käytössä on pyykinpesukone ja kuivaustilat. Rakennukset ovat vanhoja, mutta opiston alueen läpi virtaava joki, puistot, rannassa oleva kota, rantasauna, nuotiopaikat ja iltaisin ja viikonloppuisinkin opiskelijoiden käytössä olevat opiston liikuntasalit, televisiohuone, polkupyörät, kuntosali ja pleikkari, tanssimatot, kiipeilyseinä, teatteri- ja sirkusvälineet sekä valokuvaus- ja ateljeetilat lisäävät opiskelun ja asumisen viihtyvyyttä. Koulua on mahdollisuus käydä myös kotoa käsin
opiston lähellä on usein myös edullisia vuokra-asuntoja omaa rauhaa enemmän kaipaaville. Arvopohja
Kansanopisto on vapaan sivistystyön oppilaitos, jonka tarkoituksena on järjestää elinikäisen oppimisen periaatteen pohjalta yhteiskunnan eheyttä, tasa-arvoa ja aktiivista kansalaisuutta tukevaa koulutusta. Vapaassa sivistystyössä korostuu omaehtoinen oppiminen, yhteisöllisyys ja osallisuus. Jokainen yksilö on ainutlaatuinen ja hän rakentaa omaa yksilöllistä identiteettiään sekä vastuullista toimijuuttaan yhteiskunnassa. Koulutuksessa kaikkia opiskelijoita kohdellaan tasa-arvoisesti ja yhdenvertaisesti.
Kälviä Artsin opetus perustuu demokraattiseen, kestävän kehityksen pedagogiaan, joka tukee opiskelijan kokonaisvaltaista olemista osana yhteiskuntaa. Opettajien toiminnassa korostuu ohjauksellisuus, ymmärrys ja kyky tukea opiskelijoiden erilaisiin lähtökohtiin perustuvia ja yksilöllisesti eteneviä oppimisprosesseja. Opettajan ja opiskelijan kohtaamisessa on lähtökohtana avoimuus, läsnäolo, tasavertaisuus, luottamus, keskinäinen kunnioitus ja hyväksyntä. Opintojen sisältöjen ja tavoitteiden rakentamisessa keskitytään edesauttamaan yksilön yhteyttä itsensä lisäksi sekä ympäröivään luontoon että tasa-arvoiseen yhteisöön. Ihminen nähdään kokonaisvaltaisena, luovana, tiedostavana ja empaattisena.
Taiteen opinnoissa keskitytään teknisten suoritusten harjoittelun lisäksi esteettiseen, moniaistiseen havainnointiin, omien ilmaisukeinojen monipuoliseen etsintään ja kriittisen ajattelun kasvuun. Tuemme opiskelijoiden elämää monin eri tavoin. Painotamme opinnoissa kokemuksiin pohjautuvaa kehollista tietoa ja moniaistisuutta taiteen tekemisessä, jolloin opiskelijan oma ilmaisu ja kokemus maailmasta laajenee ja voimistuu.
Sisältö
Opintojen rakenne
Opintojen ohjaus
- Kaikille opiskelijoille yhteiset ryhmä- ja henkilökohtaiset ohjaustunnit sekä itsenäistä työskentelyä yhteensä 3 ov Perusopinnot
- Opinnoista valittavissa maanantaista perjantaille 20 ov on Arts- taidelinja, jonka sisältönä mm. piirustus, maalaus, grafiikka ja soveltava veistotaide sekä esittävää taidetta varjoteatterin ja sosiaalisen sirkuksen muodossa. opintoihin kuuluu myös taiteen teoriaopintoja.
Täydentävät /valinnaiset opinnot
- Perusopintoja voi täydentää joko yhteisötaiteen/osallistavan taiteen opinnoilla tai kehon huollollisten opintojen kursseilla, jotka sijoittuvat aamu ja iltatunteihin yht 5 opintoviikkoa.
Syventävät tai yhteiset opinnot
- Perusopintojen lisäksi opiskelijat suorittavat lähinnä kokonaisena projekti viikkona tai viikonloppu kurssina monitaiteista työryhmätyöskentelyä ja erilaisia produktioita (naamioteatteri, varjoteatteri, omakuvatyöpaja, pienoisteatterityöpaja…), itsenäisen työskentelyn projektit sekä näyttely ja esiintymistaitojen työpajat. Kokemukseen perustuvia opintoja sekä rakentavat vuoden aikana omia produktioita ja harjoittavat omaa esiintyjyyttä.
Työryhmätyöskentely ja produktiot 5 ov, Itsenäinen työskentely 5 ov, näyttely ja esiintymistaidot 5 ov yht. 47 ov
Lisäksi kansanopistovuoden aikana on mahdollisuus suorittaa ammatillisia tutkinnon osia tai tutkinnon osia pienempiä kokonaisuuksia tutkinnon perusteiden mukaan.
Esimerkiksi:
Kasvatus- ja ohjausalan perustutkinnosta Ilmaisun ohjaaminen 20 osp
Liikkumisen ohjaaminen 15 osp
Luonto- ja elämystoiminnan ohjaaminen 20 osp Tukea tarvitsevien ohjaaminen 20 osp
Media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkinnosta
Kuvallinen ilmaisu ja havainnointi 15 osp Valokuvataiteen toteuttaminen 15 osp
Teos- tai tuotekokonaisuuden toteuttaminen ja esille asettaminen 15 osp
Lisätietoja
Lisätietoja linjan sisällöstä: https://www.kpedu.fi/kalvia_arts
Vastaava opettaja Rosa Pisilä, rosa.pisila(at)kpedu.fi
p. 044 7250 733
Instagram @kälviäarts
Facebook Kälviä Arts – Keski-Pohjanmaan Kansanopiston taidelinjat