1. Etusivu
  2. Navetta
  3. Maidontuotanto

Maidontuotanto

Ollikkalan Wanted Windsor

Sateen poika Ukkonen – Ollikkalan Wanted Windsor oli uuden navettamme ensimmäinen vasikka!

Uuden robottipihaton käyttöönotto oli juuri alkamassa, hiehot tulleet päivää aiemmin ja lehmät 9.3.2022. Kellään ei ollut odotettu poikimispäivä ihan lähellä, Sateellakin vasta 16.3.2022. Mutta niin vain Sateen poika Ukkonen putkahti tähän maailmaan kaiken muuttotouhun keskelle uuden navetan ensimmäisenä vasikkana 8.3. 2022.

Eikä ihan mikä tahansa Ukkonen, koska Viking Genetics oli jo aiemmin ilmoittanut kiinnostuksensa tähän Sateen ja Wantedin poikaan. Korvanpalanen lähti Tanskaan genomimääritystä varten ja kun tulos selvisi, että VG haluaa pojan ostaa keinosiemennykseen, niin sitten alkoikin aika rumba.

Jalostusneuvoja tarkisti pojan, piti ottaa salmonellanäytteitä koko karjasta ja vasikasta, eläinlääkärin tehdä terveystodistus karjasta ja sonnipojasta eli tekemistä kyllä riitti, kun kaupat solmittiin 10.6. 2022. Kaikesta selvittiin, vaikka välillä kiirettä pitikin, kiitos karjanhoitajien.

Niin sitten Sateen poika Ukkonen lähti maailmalle toiveissa tulla isona keinosiemennyssonniksi. Nimikin siinä sitten muuttui VR Ollikkalan Wanted Windsoriksi A 48717 D.

Ja huippu sonnihan siitä tuli, kesällä -23 ensimmäisiä annoksia alkoi tulla myyntiin verkkokauppaan, ja tätä kirjoittaessani on isäsonnistatuksella ja esitelty uudessa Faba:n sonniluettelossa 3/23. Jalostusarvo tällä hetkellä + 32. Windsor on kova pitoisuussonni, terveys ja hedelmällisyys kohdillaan, samoin jalat huippuluokkaa, utare ok, ainoastaan eturaskas ja vähän keskim. lyhyemmät vetimet kannattaa erikseen huomioida.

Wantedista ja Windsorista tiedot kyllä löytyvät, mutta kerron vähän emälinjasta. Sadekin on 2001 hankitun Natusen emälinjaa 7. polvessa. Natunen oli silloin hankituista tiineistä hiehoista paras ja myöskin kallein, taisipa olla hinta yli 11000 markkaa.

Mutta hyvä maksaa ja hyvään eläinainekseen kannattaa satsata. Sade on nyt jo toisen kerran poikinut pieni näpsäkkä Ay-lehmä, NTM +29, luokitettu 30.5. 2023 GB 82 (82–81–81). 1.  lypsykauden tuotos  8950 kg, r-% 5.75, v-% 4.31, solut 89 ja EKM 11372  kg. Eli pitoisuuksia Sade on myös periyttänyt pojalleen!!!!

Ukkosesta kirjoitteli kotieläinope Ilse